Päiväkirja

aargh, olen taas junnannut varmaan kuukauden samassa kirjassa, mutta minkäs teet. Vika voi olla( = on mitä todennäköisimmin) minussa, mutta jotenkin kaikki kirjat tuntuvat alussa tylsiltä eivätkä innosta lukemaan, ja vasta lopussa alkavat herättää kiinnostusta ja juuri kun on pakko lukea kokoajankokoajankokoajan... se loppuu. Sitten aloitan uuden kirjan, joka on yleisimmin hohhoijaa-laatua, kunnes viimeisillä sivuilla---

Asiaan!

Etukäteen Anne Frankin Päiväkirja vaikutti rankalta - sehän kertaa juutalaisvainoista ja kaikista niistä kauheuksista! Mutta voin paljastaa, ettei se ollut mitenkään traumaattinen kokemus; Anne kirjoittaa piileskelyajasta "Salaisessa siivessä". Mutta on senkin täytynyt olla kamalaa Frankin ja van Daanien perheille sekä Dusselille, jotka asuivat siellä - kaksi vuotta eristyksissä ulkomaailmasta, ei saa käydä ulkona, tavata ihmisiä, koko ajan on hyssyteltävä, ettei kukaan kuulisi, pidettävä verhot ja ikkunat kiinni, ettei kukaan näkisi... Onneksi piileskelijöillä oli luotettavia auttajia, jotka hoitivat heidän puolestaan asioita.

Vaikka kirjan ideana juutalaisvainot, se keskittyy myös aika paljon nuoren tytön päiväkirjaan(jolla nimellä teos on myös tunnettu) ja hänen tunteisiinsa. Loppujen lopuksi Anne on vain tavallinen teinityttö, vaikka onkin juutalainen piileskelijä.

Anne aloittaa päiväkirjansa kesäkuussa 1942 saatuaan sen 13-vuotis syntymäpäivälahjaksi. Viimeisen merkinnän hän kirjoitti 1. elokuuta 1944. Kaksivuotisen päiväkirjanpidon aikana on kulunut muutama vihkoa, niin Anne antaa ymmärtää. Kukaan ei saanut lukea sitä hänen elinaikanaan, mutta saadessaan tietää, että sodanaikaisia päiväkirjoja kerätään myöhemmin, hänen kirjoitukselleen tulee uusi tarkoitus.
Ainakin minun mielestäni sota ei ole suinkaan ole pääroolissa kirjassa. Anne kertoo toki aina, mikä on tilanne, sekä puhuu peloistaan ja muusta. Suurimman osan vievät kuitenkin ihmissuhteet - riidat hänen äitinsä, van Daanien ja Dusselin kanssa sekän ihastuminen Peteriin. Jatkuvaa päänvaivaa Annelle tuottaa hänen suhteensa äitiinsä.

Anneen on helppo samaistua. Hän on vilpiltön arkipäiväisine murheineen - tytöt eivät ole muuttuneet juurikaan melkein seitsemässäkymmenessä vuodessa.

Juutalaisiin kohdistuneita kauheuksia pysähtyy pohtimaan oikeastaan vain alku- ja loppusanoissa. Toki Annekin suree läheistensä kohtaloa, jotka eivät ehtineet/onnistuneet piiloutumaan, mutta niille ajatuksille ei ole uhrattu montaakaan kirjettä. Niin tosiaan - Annen päiväkirjamerkinnät ovat kirjeitä Kittylle, hänen mielikuvitusystävälleen. Se saattaa kuulostaa lapselliselta tässä, mutta kun Anne esittää asian itse, se ei naurata - hänellä ei ole ketään muutakaan läheistä ystävää, jolle voisi kertoa kaiken.

Hiphei, mainitaanpa tässä Suomikin: "Suomi on tällä välin torjunut rauhantarjouksen, ja nyt neuvottelut on keskeytetty. Sitä he vielä varmasti saavat katua, senkin pölkkypäät!"

Tähtösiä:

****/5

Vaikka alussa valitinkin sitä, miten en alussa oikein innostu lukemisesta ja blaa blaa blaa, oli tämä silti hyvä. Alusta loppuun. Alussa ei vain ehkä tapahtunut niin paljon sotarintamalla, mikä olisi koukuttanut kirjaan kiinni, mutta hyvä se silti oli.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, etupäässä tytöille, koska sotakirjoista kiinnostuneille pojille se ei tarjoa mitään. Siitä huolimatta se kertoo koskettavaa tarinaa, joka tuntuu jäävän hiukan kesken. Mutta niinhän kaikki jäikin.

- Sophia

"Nils, you have a lot to learn about women."

E. E. Knightin kirjoittama kaikkien aikojen toinen virallinen Lara Croft: Tomb Raider -seikkailukirja Lara Croft: Tomb Raider: The Lost Cult sisältää huipputeknologiaa, muinaisia temppeleitä, hurjia seikkailuja ja hengenvaaraa, eli täyttää kaikki ominaisuudet olla TR-seikkailu. (TR = Tomb Raider) Laran aseistuskin on vaihtunut jo oikeaksi, eli ykköskirjan (Lara Croft: Tomb Raider: The Amulet of Power) Wilkes&Hawkesin (oikea asevalmistaja kylläkin) erikoiskustamoidut kädenjäljen tunnistavat Black Demons .32 ovat vaihtuneet peleissäkin esiintyviin Heckler&Koch USP .45, kustomoitu vain oikealla lisäosalla eli Matchilla. (Voi kyllä, vain kaltaiseni nolife kiinnittää tällaisiin asioihin huomiota...) Lisäksi Laralla on apunaan testitasolla oleva VADS-systeemi, joka esim. lataa lippaisiin tietynlaisia panoksia.

Kirjan alussa saadaan maistiaisia täydestä toiminnasta - namnam - ja myöskin kauhusta, kun tohtori Frys kohtaa loppunsa. Myöhemmin Lara luennoi kampuksella ja tapaa Nils Bjorkstromin, "Borgin". Tämä skandinaavi kertoo Alison Hartleyn, Borgin kihlatun, liittyneen johonkin kulttiin ja hylänneen Nilsin. Borg kertoo myös kuinka menetti kätensä loukattuaan ne ja jouduttuaan sairaalaan tajuttomana - hän heräsi kädettömänä. Miehellä on kuitenkin monien tuhansien dollareiden arvoiset proteesit, erilliset mm. kiipeilyä varten. Alison, Borgin kihlattu, on Laran entisaikain koulukaveri, vuotta nuorempi, joka oli aluksi Laran ystävä mutta muuttui pian kopioksi Larasta. He tekivät joskus yhteistyötäkin, mutta Alison "Ajaysta" ei ollut kenttätyössä kuin harmia ja Lara joutui kieltäytymään yhteistyöstä suuttuttaen Ajayn. Sittemmin Ajay liittyi Méne-kulttiin, muinaiskulttiin jonka luultiin jo kuolleen mutta jonka uusi "The Prime" aikoo herättää henkiin... Lara ja Borg lähtevät etsimään Ajayta, mutta Lara ei ole varma, tulisiko Ajay kuitenkaan heidän mukaansa...

Kirjassa pidin jo kuten yllä mainittua toiminnasta, ympäristöistä, huipputeknologiasta, yksityiskohdista ja mystisestä kultista. Minua häiritsi se, ettei Lara ollut seikkailussa yksin - tai oikeastaan enemmänkin se, että Laralla oli jopa lämpimiä tunteita Borgia kohtaan. Muuten pidin kirjasta paljon ja siksi tähtien jako meneekin näin:

****/5

- SkedeL

Löytäjää pyydetään palauttamaan

Stewartin, Weismanin ja Briggin yhteistyönä syntynyt Cathyn kirja - löytäjää pyydetään palauttamaan on hyvin houkuttelevan näköinen. Avatessaan summanmutikassa jonkun sivun, lukija toteaa, että kyseessä on päiväkirja. Etukannen sisäpuolella olevassa muovitaskussa olevat todisteetkin vakuuttavat. (Kumma kyllä, kirjaston kirjassakin todisteet olivat hyvässä kunnossa.) Odotukset ovat melko korkealla, kun avaa ensimmäisen sivun ja alkaa lukea.

Ensimmäisellä sivulla tunnelma kuitenkin latistuu. Sen perusteella tämä voisi olla ihan tavallisen teinitytön tavallinen päiväkirja. (Vähän niin kuin Hanki elämä, Rachel Riley ilman niin hykerryttävää huumoria.) Pikku hiljaa jännirinomainen juoni alkaa kehittyä Cathyn halutessaan selvittää, miksi hänen poikaystävänsä, Victor, jätti hänet. Vaikuttaa katkeralta, tavalliselta tarinalta, kunnes Victorista alkaa paljastua outoja asioita - onko mikään, mitä hän on kertonut, totta?

Olisi odottanut, että kirjassa lukisi päikäkoti-ikäisten puuhakirjojen tapaan: "Ota muovitaskusta valokuva ja tutki sitä. Mitä huomaat?" Oli toisaalta hyvä, että näin ei ollut. Kirjan olisi voinut lukea avaamatta koko taskua, eikä olisi huomannut minkään puuttuvan. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin tonkia muovitaskua, ja löysin lippuja ja lappuja, joita kirjassa oli vilahtanut. Todisteiden avulla ei olisi itse voinut ratkaista mitään.

Petyin hieman, kun kirjan ratkaisu vaihtui yhtäkkiä fantasian puolelle. Alku ei vaikuttanut mitenkään yliluonnolliselta, joten miksi lopunkaan piti?

Joka tapauksessa kirja oli mukaansatempaava ja jännittävä. Jotenkin minua aina häiritsee päähenkilöt uteliaisuus :D vaikka ilman sitä--- oltaisiin jääty ties mihin sivulla 34.

Suosittelen Cathyn kirjaa kaikille, jotka pitävät jännityksestä, ja ovat vähänkin kiinnostuineita konkreettisesta todistusaineistosta, joka tässä tulee mukana, ja jotka tahtovat leikkiä salapoliisia(SkedeLille, siis! )

Tähtiä:

***/5

- Sophia

Agatha Christien toinen puoli

Anteeksi laiska päivittelyni. Lupaan ja vannon esitteleväni Lara Croft: Tomb Raider: The Lost Cultin joku päivä, sain sen luetuksi pari päivää sitten... Sain muuten myös Naisten etsivätoimisto nro 1:n luetuksi jo 28.7., pahoittelut taas. Tekosyyksi voin vetää vaihtelevan lukutahdin: joinain päivinä en lue lainkaan, yksikin päivä ahmin yhteensä 456 sivua, sisältäen myös yhden kokonaisen kirjan (hyvä on, myönnettäköön, se oli Mystery Club -kirja). Lupaan tehdä Neiti etsivä - ja Mystery Club -kirjoista jonkunlaisen yhteenvedon joku päivä. Nyt kuitenkin takaisin aiheeseen, Murhamamman toiseen puoleen!

Niinpä niin, Christie, tyytyväisenä voit kurkkia sieltä lehtesi takaa - 33 vuotta kuolleena ja yllätät minut yhä uudestaan ja uudestaan!

Itselleni (niin kuin varmasti monelle muullekin) Agatha Christie on ennen kaikkea täysin voittamaton arvoitusdekkarien kirjoittaja. Eräs päivä luin kuitenkin loppuun joskus hamassa varhaisnuoruudessani aloittamani kirjan He tulivat Bagdadiin (They came to Baghdad). Kirjassa patologinen valehtelija Victoria Jones menettää työnsä matkittuaan sangen onnistuneesti pomonsa vaimoa töissä - harmi vain, että kyseinen pomo sattui kuulemaan ja näkemään tämän. Victoria, joka kieltäytyy huolehtimasta huomisesta, ottaa potkut tyynesti ja painuu kahville. Siellä hän tapaa hurmaavan nuorenmiehen Edwardin, joka kertoo lähtevänsä valitettavasti piakkoin Bagdadiin ja pyytää saada ottaa kuvan Victoriasta. Victoria on luonnollisesti imarreltu hyvätapaisen nuorenmiehen huomiosta. Myöhemmin hän päättää lähteä Edwardin perään Bagdadiin - ongelmia on vain kaksi: Hän tietää Edwardista vain tämän etunimen ja tämän pomon nimen sekä tietysti se, ettei hänellä ole penniäkään. Kuin taivaasta tipahtaa työnhakutoimistoon tarjous lähteä varakkaan itsensä loukanneen leidin avustajaksi matkalle Bagdadiin, palkkana vain matka. Victoria tekaisee itselleen parit suositukset (mitäs entinen pomo antoi niin laimeat!) ja keksii itselleen kuuluisia setiä - piispan ja arkeologi Pauncefoot Jonesin, joka on kaivauksilla Lähi-idässä. Mutta vähän Victoria tietää, mihin on aikeissa sotkeutua: Bagdadissa kärsii hätää eräs herra Carmichael, joka on vastavakooja. Victorian saavuttua hotelli Tioon eräs ilta Carmichael rynnii hädässä hänen huoneeseensa ja pyytää piilottamaan hänet - seikkailullinen Victoria piilottaa hänet heti kummempia kyselemättä vaikka toinen etsijöistä on poliisinasuinen. Vaaran mentyä ohi Victoria huomaa Carmichaelin menehtyneen verenvuotoon ja paikalle tullut herra Dakin pyytää Victorialta (joka on soluttautunut Oliivinoksaan, Edwardin työpaikkaan Edwardin avulla) apua. Victoria auttaa mielellään ja saa itsensä totisesti mitä mielenkiintoisimpaan ja vaarallisimpaan seikkailuun kylmän sodan aikana!

Nuorempana hylkäsin kirjan siksi, ettei sen päähenkilö ollut Poirot tai Marple. Nyt lukiessani sitä miellyin kovasti sympaattiseen ja huolettomaan Victoriaan, jonka on lähes mahdotonta olla keksimättä valetta - onhan se paljon mielenkiintoisempaa keksiä värikäs tarina kuin kertoa tylsä totuus. Ikävää Victorian kannalta onkin, että hän kuulostaa paljon luonnollisemmalta valehdellessaan kuin puhuessaan totta. Rakastan Victorian carpe diem -asennetta (Kuinka moni meistä lähtisi pennittömänä Bagdadiin varmana siitä että selviytyy johonkin työhön siellä? Oikeasti?) ja päähenkilönä hän on mielestäni vahva. Suosittelen siis ennakkoluulotonta asennetta kaikkiin Christien kirjoihin: vaikkei Dame Agathan arvoitusdekkareita voita mikään, ei Christie tällaisessa kansainvälisessä trillerissäkään huono ole! Ja kuten aina "Christieissä", kannattaa todellakin kiinnittää huomiota pieniinkin yksityiskohtiin...

Tähdet loistakoot:

*****/5!

- SkedeL

Piraatit

Sain tämän kirjan jo muutama vuosi sitten, ja luin sen heti siltä istumalta. Nyt, kun aikaa on kulunut, tartuin uudelleen kirjaan, ja luin sen jälleen melkein yhtä nopeasti.

En ole juurikaan syventynyt Ilkka Remeksen tuotantoon muuten. Piraatit olikin ensimmäinen nuorille suunnattu kirja. Sankari on 14-vuotias Aaro Korpi - pienikokoinen ja hintelä, mutta nokkela poika. Aaro lähtee palauttamaan ökyrikkaiden loistoristeilijälle salkkua eräälle laivan matkustajalle. Kaikki ei kuitenkaan suju, niin kuin pitäisi, ja laivan lähtiessä Helsingin satamasta tuhoon tuomitulle matkalle, on Aaro yhä kyydissä - laivakakaapparien vankina.

Kaapparien täyttäessä suunnitelmaansa ei kirjasta puutu jännitystä. Jotenkin vain... en tiedä, mutta tämä ei ollut lempikirjani. Jokin Remeksen kirjoitustyylissä ei iskenyt - kenties se, ettei huumoria ehkä ollut niin paljon, kuin olin tottunut. Tällaisen kirjan luulisi kuitenkin innostavan poikiakin lukemaan, koska päähenkilö oli poika ja kyseessä on jännäri.

Nokkeluutensa ansiosta Aaro onnistuu lähettämään poliisi-isälleen tiedon laivan tilanteesta. Kuinka hänestä onkin voinut tulla niin fiksu pelkästään tietokoneella ja pleikkareilla pelaamalla? Uskomatonta, mutta totta? Jaahas.

Kuten sanottu, en innostunut lukemaan jatko osaa, Mustaa kobraa. Aloitin kyllä, mutta sitten ajattelin, että miksi lukea kirjaa, jota ei halua lukea. En sano, että nämä olisivat huonoja - jokin niissä vain ei iske.

Mutta suositella toki voin Remeksen nuorten jännäreitä kaikille kutkuttavasta jännityksestä pitäville. Vaikka tämä kyseinen arvostelu ei ehkä kovin imarteleva olekaan, niin kannattaa silti kokeilla. Hyvä puoli on se, että sekä Piraatit että Musta kobra lähtivät nopeasti käyntiin, joten sen huomaa kyllä heti, jos ei halua lukea loppuun.

Tähtiä:

**/5

- Sophia

Johnny Depp - Kapinallinen

Ihan ensiksi: anteeksi. Anteeksi, kun olen ollut maailman huonoin bloggari viimeisen, öö, kuukauden. Mutta nyt aion herättää tämän kirjablogin omalta osaltani takaisin henkiin! Suuret kiitokset SkedeLille, joka on pitänyt huolta siitä, ettei tahti täysin ole tyssännyt.

En ole lukenut noin kuukauteen ainuttakaan kirjaa, mutta nyt aloitan taas senkin. Sen sijaan ennen tätä taukoa ehdin lukea kolme kirjaa, joita en ole esitellyt. Esittelen ne nyt näinä lähipäivinä, ja tässä tulee niistä ensimmäinen.

Mökkeillessä sain luettua loppiin Brian J. Robbin Johnny Depp - Kapinallinen -elämänkerran. Tykkäsin kirjasta, mutta jotenkin se oli uuvuttavaa lukea. Kotona tätä ei tullut luettua, kun oli paljon "parempaakin tekemistä". Mökillä oli aikaa tarttua tähän kirjaan, enkä sen jälkeen siitä hevillä luopunutkaan.

Ihailen syvästi Johnny Deppiä, muuten tuskin olisin tätä kirjastosta lainannutkaan. Kirja käsittelee luonnollisesti hyvin paljon hänen elokuviaan myrskyisää nuoruutta unohtamatta. Kolmessa kohdassa on kuvia Deppin värikkään uran varrelta. Kirjan lopusta löytyy myös Filmografia(uusin elokuva siinä on vuonna 2008 valmistunut The Rum Diary).

Deppin elämään on elokuvien ja kuuluisien tyttöystävien lisäksi mahtunut myös muutama skandaalia ja lehtiotsikkoa. Niiden kautta Depp on kulkenut kohti onnellista perhe-elämää, jota elää parhaillaan. Lapsilleen hän on aivan tavallinen isä - hänkin leikkii barbeilla tyttärensä kanssa.

Loppujen lopuksia kyseessä on sympaattinen tarina nuoresta kapinallisesta. Suosittelen kirjaa ennen kaikkea Johnny Deppin faneille, sillä siinä on tietoa, jota ei välttämättä löydy mistään muualta.

Tähtiä annan

***/5

- Sophia