Christien esikoinen

Agatha Christie - Sylesin tapaus
(The Mysterious Affair at Styles)

Tähdet: 5-/5

Long time no type, ha? Pahoittelut tästä tauosta. Nyt kuitenkin kerron kirjasta, jonka luin muutama päivä sitten - Agatha Christien esikoisesta, jonka niin moni kustantaja aikoinaan hylkäsi, ja voi kuinka heidän on täytynyt katua jälkikäteen!

Hastings on palannut rintamalta ja saa kutsun hyvän ystävänsä John Cavendishin ja tämän perheen luo Styles Courtiin. Siellä hän tapaa Johnin äidin, rouva Inglethorpin, ja tämän uuden rutiköyhän aviomiehen herra Alfred Inglethorpin. Kun rouva sitten saa yöllä kouristelukohtauksen, huomataan ovien olevan sisältäpäin lukitut! Sisälle päästäessä rouva Inglethorp on jo kuollut, ja hyvin pian lääkärit tulevat siihen tulokseen ettei kuolema ollut luonnollinen. Hastings päättää poiketa belgialaisten asuntoon lähettyvillä tapaamaan aiemmin ohimennen näkemäänsä ystävää, aiemmin Belgian poliisivoimissa menestyksekkäästi työskennellyttä herra Hercule Poirot'a...

Hyvin pian kuvaan astuu strykniini. Strykniini, myrkky, josta en ollut ennen kuullut mutta johon törmäsi kaikkialla tässä kirjassa! Loppuratkaisu on yksinkertai...sesti mahdoton tietää etukäteen, arvatahan sen voi hyvällä tuurilla oikeinkin. Christien esikoisteos on vakuuttava ja todistaa, että hänellä on ollut homma hallussa alusta asti. Mieleni tekisi antaa viisi tähteä viidestä, mutta loppujen lopuksi, Christien teokseksi (ikävä sanoa) tämä on vain vähän päälle keskiverto. Tosin kun Christien 'vähän päälle keskivertoa' verrataan muihin kirjoihin, se on aivan eri tasoa, rikoskirjallisuuden huippua! Neljä tähteä tuntui olevan liian vähän, viisi ehkä aavistuksen liikaa, joten annetaan nyt 5-.

- SkedeL

Mökkilukemisia

Heippa pitkästä aikaa!
En ole hirveästi viimeaikoina ehtinyt (lue: jaksanut) kirjoitella arvosteluja tai mitään muutakaan saatikka skannata kirjankansia (asia, jossa olen laiska yleensäkin) mutta olen kyllä lukuhaasteeseen aina päivitellyt lukemisiani. Viimeisin Christie-urakkani, Ikiyö, jätti kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin ja sitä edeltänyt herkku Totuus Hallavan hevosen majatalosta velmuili tiensä myöskin sydämeeni. Molempia suosittelen lämpimästi mökillä luettavaksi, mutta varaa toki hyvää, rauhoittavaa seuraa mukaan jos sinua hirvittää helposti!

Kuten sanottua, kirjankansien skannailu ei ole niin kovin jännää tai mielenkiintoista että olisin sitä viimeaikoina viitsinyt tehdä, joten halpamaisesti nappasin eri kirjankannen kuvan... mutta puolustaudun sillä että tuonkin Winnie-the-Poohin on kuvittanut Ernest H. Shepard ja kuvista päätellen tuo lienee sama kirja jota itse luen. Oman Nalle Puhini, The Complete Winnie-the-Poohin sain alakoulusta englanninkielen stipendiksi ja olen nyt pitänyt sitä mökkilukemisenani (lue: tomuttunut kirjahyllyssä useita vuosia...). Kuitenkin näitä keveitä juttuja on ihan mukava lukea mökillä, ja kun ne on englanniksi niin siitä saa hyvän syyn lukea niitä. Eli go ahead, laddies and ladies, I recommend this book warmly!

Mitäpä muuta mökille? No sarjakuvia tietysti! Mangaa ja/tai länsimaista. Mm-mm! Mikäli et ole vielä täysin kyllästynyt alati toistuviin romanttisiin juonikuvioihin, kannattaa kokeilla myös Harlequineja. Kirpparilta löydät parhaimmillaan kaksi tai jopa kolme eurolla, mutta varo kiskureita: 4-5€ yhdestä Harlequinista on paljon!

Sitten itse mökkilukemisesta. Itse suosittelen lämpimästi, että illalla lukiessa sytytät kynttilän ja painut kauemmas muusta porukasta - tai sitten vain suljet heidät henkisesti pois ja eläydyt täysillä kirjaan! Suosittelen lämpimästi, etenkin kirjojen kuten Totuus Hallavan hevosen majatalosta tapauksessa.

One, Two, Buckle My Shoe...

Agatha Christie - Mabellen kahdet kasvot
(One, Two, Buckle My Shoe, 1940-1941)
Tähdet: 4/5

Kuten kaikesta voi päätellä, olen taas lievissä Christie-tunnelmissa... Viimeisimmän "christieni", Mabellen kahdet kasvot suorastaan hotkin maanantai-ilta-tämä päivä aikavälillä.

Jotkin asiat eivät muutu kuudessakymmenessäkään vuodessa: hammaslääkärikäynnit olivat kauhun aihe silloin ja usein nykyäänkin. Hercule Poirot näkeekin maailman synkkänä ja murhanhimoisena paikkana mennessään hammaslääkärille mutta poistullessaan on jo hilpeämpi. Kuitenkin puoli tuntia tämän jälkeen hän saa päätarkastaja Jappilta puhelun, jossa kerrotaan hänen hammaslääkärinsä tehneen itsemurhan.

Tässä ei ole Poirot'n tai kenenkään muun mielestä mitään järkeä, sillä hammaslääkäri vaikutti kaikkea muuta kuin itsetuhoiselta. Pian kuitenkin tulee ilmi toinenkin kuolema, erään samaisen hammaslääkärin potilas. Vaikka tämä tarjoaakin järkevän kaavan kuolemille - hammaslääkäri pisti liikaa myrkyllistä puudutusainetta, tajusi tekonsa ja ampui itsensä - näkee Poirot selityksen äärimmäisen outona ja alkaa tutkia asiaa tarkemmin... Tällöin asiaan sekaantuu mm. merkittävä poliitikko Alistair Blunt ja iäkkäämpi neiti Mabelle Sainsbury Seale.

Nyt voisin taas kirjoittaa, kuinka kirja on 'perinteistä Christietä parhaimmillaan' ja 'yllättävä, loppua ei etukäteen olisi voinut aavistaa'. Näitä kommentteja voisi kuitenkin jakaa ainakin lähes jokaisesta Christiestä, joten keskitytään nyt sitten muihin asioihin. Christien kirjoille tyypillistä on ettei puoliakaan henkilöistä muista kirjan loppupuolella, mutta tässä kyseisessä teoksessa niin ei käynyt. Lukijalle esitetään taas muutama selkeä epäilty, mutta kuten christieissä aina, ei ketään voi sulkea pois epäiltyjen listalta. Suomenkielinen nimi Mabellen kahdet kasvot on sekä kiinnittää huomion neiti Sainsbury Sealeen liian nopeasti että on ehkä aavistuksen liian yhteen kohtaan tarraava. Lukujen nimet on poimittu eräästä todennäköisesti englantilaisesta runosta poimittu, ja Christien on opettanut kirjoillaan minut rakastamaan näitä pikku rallatteluja! Tässäpä siis k.o. runo Panu Pekkasen suomentamana kirjan alusta:

Yksi, kaksi,
kuka kengänsoljen raksi?
Kolme, neljä,
on tytön ääni heljä.
Viisi, kuusi,
ota korret, lintu huusi.
Seitsemän, kahdeksan,
ne järjestykseen asetan.
Yhdeksän, kymmenen,
iso lihava kananen.
Yksitoista, kaksitoista,
kaivajat pois puutarhoista.
Kolmetoista, neljätoista,
hakkailusta kolmas poista.
Viisitoista, kuusitoista,
piiat puhuvat yhtä ja toista.
Seitsemäntoista, kahdeksantoista,
naista on niin monenmoista.
Yhdeksäntoista, päästiin kahteenkymmeneen,
hyvää yötä, mitä enää nyt teen?

Ja vielä same in English:

One, two,

Buckle my shoe;

Three, four,

Knock at the door;

Five, six,

Pick up sticks;

Seven, eight,

Lay them straight:

Nine, ten,

A big fat hen;

Eleven, twelve,

Men must delve;

Thirteen, fourteen,

Maids a-courting;

Fifteen, sixteen,

Maids in the kitchen;

Seventeen, eighteen,

Maids a-waiting

Nineteen, twenty,

My plate's empty.

Idän pikajunan arvoitus

Erään englanninkielisen painoksen kansi.

Eräs Christien tunnetuimmista kirjoista ja AgathaChristie.com onkin määritellyt kirjan Must Read -listalle muiden klassikkojen kuten Sophian mainitseman Eikä yksikään pelastunut -kirjan kanssa.

Hercule Poirot matkustaa idän pikajunalla takaisin kohti Englantia ja hänen huomionsa kiinnittyy heti siihen, kuinka erilaisia kaikki matkustajat ovat ja kuinka täynnä juna onkaan ottaen huomioon vuodenajan. Matkalla juna joutuu pysähtymään lumen tukittua reitin ja samoihin aikoihin huomataan, että junassa on tapahtunut murha.

Kuollut on herra Ratchett, joka on aiemmin yrittänyt palkata Poirot'n henkivartijakseen. Eräs herra Hardman kertoo edustavansa etsivätoimistoa ja olleensa paikalla suojellakseen herra Ratchettia. Motiivi on hieman epäselvä, kunnes paljastuu, että herra Ratchett onkin oikeasti kylmäverinen lapsennappaaja Cassetti. Matkustajista alkaa paljastua erinäisiä mielenkiintoisia asioita ja juttu meneekin kokoajan entistä mutkikkaammaksi...

Idän pikajunan arvoitus (The Murder on the Orient Express) on eräs Christien nerokkuuden ilmentymistä. Tapaus on hämmentävä ja sumuttava. Valitettavasti itse olin aiemmin nähnyt kirjasta tehdyn filmatisoinnin joten en täysin voinut heittäytyä kirjan aiheuttamaan päänvaivaan, mutta kuten yleensäkin, kirja oli elokuvaa parempi. Suosittelen ehdottomasti kaikille arvoitusdekkarien ystäville!

Tähtiä:
*****/5

(ja ei mitään muttia, täysin ansaitut tähdet!)

Lord Edgware Dies

Pitkästä aikaa kirja-arvostelu by SkedeL... Vähän tahmaista ollut tuo lukeminen tämän vuoden alussa, mutta nyt tuntuu olevan Christie-putki aluillaan, joten watch out Sophia!

Lordin kuolema (Lord Edgware Dies) on melko klassista Agatha Christietä eikä tämä ole lainkaan huono asia. Kirjassa Hercule Poirot saa toimeksiannon yrittää taivutella Jane Wilkinsonin, kuuluisan näyttelijättären ja lady Edgwaren, aviomies lordi Egdware avioeroon. Kun Poirot saapuu lordin luo neuvottelemaan asiasta, hän saa hämmästyksekseen kuulla, että lordi on jo suostunut avioeroon ja laittanut asiasta kirjeenkin ladylleen. Tämä hämmästyttää Poirot'a, eikä hämmästys ainakaan vähene kun pian (kuten kirjan nimestä ehkä pystyy päättelemäänkin) lordi Edgware kuolee. Henkilökunta voi vannoa nähneensä Jane Wilkinsonin lordin talolla hieman ennen hänen kuolemaansa, mutta toisaalta eräs rikas sir Montagu Corner vieraineen on varma, että Jane oli hänen juhlillaan. Mukaan tempautuu Janen pari päivää sitten tavannut imitoija Carlotta Adams, joka piakkoin kohtaa loppunsa, sekä monia muita, mainittakoon näyttelijä Bryan Martin, muuan Donald Ross, Janen tuleva aviomies (ja sosiaalisesti ei kovin ansioitunut) Mertonin herttua ja poikansa avioliittoa Janen kanssa äärimmäisesti vastustava Mertonin leskiherttuatar. Vaikka Japp ja Hastings luulevat Poirot'n jo hieman pimahtaneen tämän hypähtäessä teoriasta toiseen kuin vuorikauris, loppujen lopuksi draaman mestari, harmaiden aivosolujen kuningas ja rikollisten kauhu monsieur Hercule Poirot todistaa kaikille olevansa täysin järjissään.

Kuten Christien kirjat yleensäkin, tämäkin oli koukuttava ja yllättävä. Ei voi kuin miettiä, että millaiset aivot tällaisia juonia keksivät? Joka tapauksessa dear Dame Christie, I salute you!

Tähtiä:
*****/5

- SkedeL

Kuolleiden kirja

Sain luettua joululahjaksi saamani Patricia Cornwellin Kuolleiden kirjan loppuun muutama minuutti sitten ja täytyy myöntää, että melko kursailematon kirjoittaja tuo Cornwell! Voin nimittäin kertoa, että jos kirjoille jaettaisiin K15- ja K18-merkintöjä, tämä saisi kanteensa ainakin K15 ellei jopa K18!

Itse kirja alkaa tilanteesta, kun mies nimeltä Will Rambo kiduttaa jäisessä ammeessa alastonta naista. Pian hypätäänkin siihen, kun kyseinen nainen löytyy rakennustyömaalta lihanpalasia irti leikeltynä ja silmäkuopat hiekalla täytettynä. Kay Scarpettan ongelma ei ole ainoastaan murha vaan myös flirttaileva kapteeni Poma sekä kosiva Benton Wesley, jonka valekuoleminen on saanut Scarpettan epäröimään (kuten sarjan seuraajat tiedätte). Uudelle mantereelle palatessaan Scarpetta törmää vielä ennakkoluuloihin ollessaan uusi pikkukaupungissa nimeltä Charleston. Asiaa ei helpota, että floridalaisesta oikeusistunnosta katkera maankuulu tv-tohtori Marilyn Self jatkaa Kayn julkista panettelua. Kayn ja Bentonin kihlauksesta sekaisin mennyt Marino taas viettää hullua elämää nuoren pyrkyrinsä Shandyn kanssa ja hankkiutuu todellisiin ongelmiin sekä tekee ehkä elämänsä isoimman virheen, jonka jälkeen hän katoaakin eikä koko kirjan aikana löydy. Ja aivan kun tässä ei olisi tarpeeksi, Lucyn syöpä ei ole huononemaan muttei paranemaankaan päin eikä Rosen selitys pelkästä flunssastakaan tunnu uskottavalta...

Yksi asia, joka kirjan laatua heikensi, on ehdottomasti omituinen pelaaminen aikamuodon kanssa. Jopa menneisiin tapahtumiin viitatessa käytetään preesensiä (esim. hän muistaa eilisen. Hän puhuu jollekulle muttei tämä vastaa. Hätkähtäen hän palaa tähän hetkeen) joka tekee kirjasta hieman vaikeammin seurattavan. Myös jatkuva hyppely paikasta ja asiasta toiseen käy hieman hermoon, vaikka sillä yritetäänkin jännityselementtiä pitää päällä. Kirjan raadollinen kuvaus kaikesta varmistaa sen, ettei sivut tuhriudu ainakaan ruoalla - osa kohdista sai ruokahalun katoamaan sadan prosentin varmuudella! Silti kirjassa on oma viehätyksensä ja charminsa ja sitä ei käy kiistäminen, etteikö Cornwell osaisi asiaansa... eri asia suomentajien suhteen. Muistan nimittäin aiemmin lukeneeni kirjan, jossa Marino puhui murtaen mutta tässä eepoksessa hän puhelee kutakuinkin kirjakieltä.

Kirjaa suosittelen erityisesti Cornwellin Scarpetta-kirjoja aiemmin lukeneille, dekkareiden ja suoraa kieltä käyttävien kirjojen ystäville sekä niille, jotka eivät vähästä (tai vähän enemmästäkään) hätkähdä. Mutta nyt varoitus: mikäli olet aloittamassa dekkareiden lukemista etkä oikein pidä väkivallasta/tms, älä aloita lukemalla Cornwellin kirjoja! ;)

Tähtiä:
***/5

Ramses - Lännen akaasiapuun alla

Ramsès - Sous l'acacia d'Occident

Ramses - Lännen akaasiapuun alla on Ramses-romaanisarjalle arvoisensa lopetus. Vaikka kirjaa on syytetty liian nopeasta läpikäynnistä on kirja mielestäni silti mestariteos, joka arvatenkin huipentuun Ramses Suuren siirtymiseen Lännen maahan.

Kirjassa Ramses kohtaa taas kerran uhkia, joita tuntuu riittävän joka kulman takana, sekä surua läheistensä enemmän tai vähemmän luonnollisista poismenoista. Mutta tässä kirjassa Ramses saa kokea myös suurta ylpeyttä lapsistaan ja ystävistään. Ramsesta suojaa yhä maaginen voima, joka ei anna minkään muun vihollisen nujertaa Ramsesta, kuin yhden... ja se on vanhuus.

Vahvistaakseen rauhaa Hattin ja Egyptin välillä keisari Hattušili pyytää Ramsesta ottamaan tyttärensä suureksi kuninkaalliseksi puolisokseen, mutta Ramses ei tahdo syrjäyttää uskollista Iset-Neferiä. Iset itse ei taas halua olla sodan syy ja tekee tärkeän päätöksen, joka aiheuttaa suurta surua... tämä johtaa siihen, että Hattin prinsessasta kruunataan Maathorneferuraksi, Maathoriksi, "se joka näkee Horuksen valon täydellisyyden". Maathor aikoo vietellä Ramseksen ja on melkoinen materialisti, mutta huomatessaan asioiden vaikeuden taipuu Urhi-Tešupin juoniin...

Itse pidin kirjasta ja on totta, että siinä on edellisiä nopeampi rytmi - ainakin välillä. Kirja (ja koko kirjasarja) selittää egyptiläisiä tapoja ilman jotta se pistää silmään. Ja vaikka loppu on haikea, se on myös tavallaan onnellinen - jos ymmärtää egyptiläistä maailmankatsomusta.

Tähtiä:
*****/5

- SkedeL

"Just once I'd like to a crypt thing to say, 'Okay, luv, slip me a fiver and I'll take an early coffee break, wink, wink, nudge, nudge.'"

James Alan Gardner: Lara Croft: Tomb Raider: The Man of Bronze

Valitettavasti Lara jää taas vaille tuota niin kovin toivomaansa lausetta, joka otsikossakin esiintyy! Kyllä, armaat TR-fanit ja mieleltänne avoimet lukijat: virallisten Tomb Raider -romaanien viimeinen osa esittelyssä nyt!

Romaanisarjan juhlavassa (muttei toivon mukaan lopullisessa) päätöksessä peleistä tuttu Lara Croft kohtaa jotain, joka ei ole tästä ulottuvuudesta: pronssisen androidimiehen, joka on ollut maan päällä ikuisuuksia. Tasoitukseksi Laran vihollisleiristä löytyy tuttuakin tutumpi kasvo, jo edellisen kirjan alussa esittäytynyt Lancaster Urdmann! (Urdmannia Lara kuvaa mm. seuraavin sanankääntein: "toad" = rupisammakko, "a smirk on his porcine face" = itsekäs/typerä hymy porsasmaisilla kasvoillaan)

Koko tarina alkaa, kun Laran hyvä ystävä Reuben Baptiste haluaa tavata Laran. Lara löytääkin Reubenin varsovalaisesta sairaalasta, joka on rikollistenkin suosima kirjanpidon väljyyden vuoksi. Reubenilla on perässään joku, joka haluaa ehdottomasti patsaan, jota Reuben salkussaan kuljettaa - Osiriksen patsaan, joka on kartta mystisten pronssinpalasten perään. Myöhemmin St. Bernwardsin katedraalissa huomataan liian myöhään, että Reubenin ollessa tajuttomana patsas on vaihdettu pommiin. Toisessa huoneessa löytyy pronssinen androidi (Pronssi tutuille), joka jahtaa rikollisia ja jolla on oma lahkonsa, Order of Bronze. Order of Bronze metsästää maagisia pronssinpalasia, jotka on irrotettu Pronssista ja siroteltu ympäri maailmaa... - aivan kuin muinaisegyptiläisessä Osiris-myytissä - ja ystävänsä kuolemasta toipuva Lara suostuu etsimään Pronssin paloja kuultuaan, että Urdmann olisi kaiken takana...

Aivan, olisi. Ei liene suuri yllätys, että takana piilee jotain suurempaa - no, lukekaa kirja ja yllättykää! Pienestä egyptologian tiedosta on hyötyä, sillä jos tuntee Osiris-myytin, kirjan juonen tajuaa käden käänteessä. Kaltaiseni muinaisen Egyptin mytologiasta kiinnostuneiden amatööriegyptologien on kuitenkaan turha hihkua riemusta, sillä Egyptin historiaa kirja riipaisee vain juuri Osiris-myytin verran. Niin lähellä, mutta silti niin raivostuttavan kaukana, eikö?

Oma tunnelmani kirjaa lukiessa romahti siinä vaiheessa kuin pronssiandroidi esiteltiin. Suora sitaatti ajatuksistani: Mikä scifikirja tämä nyt on olevinaan? Matkustakaa nyt vielä tulevaisuuteen ja tuokaa kasa robotteja mukananne! Kirja kuitenkin ylläpitää melko hyvin perinteistä Tomb Raider -tunnelmaa. Kieli on hyvin brittiä, ja toisin kuin edelliset kirjat, tämä on kuvattu Laran näkökulmasta. Laran huumorintaju on sujautettu hyvin mukaan, unohtamatta tietenkään räjähtävää toimintaa ja mukanaan vievää juonta. Voitte uskoa, ettei tämän lukemista vain voi lopettaa kesken! Samalla sitä haluaa kuitenkin säästellä (etenkin kun omat TR-kirjani loppuvat tähän)... Kaiken kaikkiaan menevämpää luettavaa kuin The Lost Cult, vähemmän kytköksissä peleihin kuin The Amulet of Power sekä juoneltaan scifimpi kuin kumpikaan edellä mainituista, mutta laramaisessa huumorintajussa on onnistuttu edeltäjiä paremmin.

Antaa tähtösten kertoa:
***½/5

Ja sitten vielä ekstrana tällainen minisanakirja (englanti-suomi) jossa hieman kirjasta napattua sanastoa... siitä voitte myös arvailla juonta ;D

eccentric - eriskummallinen
mayhem - hävitys, sekasorto
cavern - luola
smirk - (typerä) hymy, hymyillä (itserakkaasti)
eel - ankerias
carnivorous - lihaa syövä
mow - niitää, leikata
vile - kehno, kurja, viheliäinen, alhainen, inhottava
toad - rupisammakko
pry - nuuskia, urkkia
Unauthorized Intervention - valtuuttamaton väliintulo; erisn.

24 tuntia aikaa

Kun vastustaja on valmis tappamaan itsensä lisäksi miljoonia ihmisiä ja USA:n varapresidentin sekä Venäjän presidentin vaimon, vain yksi mies voi estää tämän kauheuden - ja hän on Jack Bauer!

Marc Cerasinin kirjoittama 24 - Troijan hevonen (24 - Trojan Horse) kirja perustuu hyvin tunnettuun 24 -sarjaan. Kirja on jaettu 24. lukuun ja joka luvun alussa kerrotaan kellon aika, jolla luodaan selvä yhteys sarjan tikittävään digitaaliseen kelloon. Kirjassa Hassaniksi itseään kutsuva terroristi on luonut tsetseenijärjestön, jota on syytä pelätä: käyttäen Hassanin, erään maailman ensimmäisistä terroristeista, keinoa hän on taivuttanut itselleen vahvan tukijoukon. Tuo keino on huumata uhri ja viedä tämä puutarhaan, jossa vaikuttaa aivan Paratiisilta. Myöhemmin hän väittää uhrille tämän käyneen Paratiisissa ja pääsevän sinne uudestaan, mikäli hän uhrautuu aatteen puolesta. Vahva houkute ja huumeiden vaikutus aiheuttavat sen, että nämä terroristit ovat entistäkin vaarallisempia - he voivat olla ketä vain, ihmisiä, joita aatteen ei luulisi kiinnostavan - ja he ovat valmiita kuolemaan.

Chamberlain Auditoriumissa Los Angelesissa on alkamassa Silver Screen Awards, julkisuuksia kuhiseva elokuvagaala. Silver Screen Awardsiin osallistuu entisten työkavereidensa kanssa myös Teri, Jackin vaimo. Palkintojenjako keskeytyy kun Vapaan Tsetsenian iskujoukot ilmoittavat ottaneensa gaalan haltuunsa. Panikoidessaan Terin ystävättären synnytys alkaa etuajassa, eikä terroristit ole sitä kaikkein myötätuntoisinta porukkaa...

Venäjän presidentin vaimo ja USA:n varapresidentin vaimo sekä näiden muutama avustaja pääsevät turvaan kellarikerrokseen sankarillisten turvamiesten avulla. Ehtiikö CTU:n iskujoukot pelastamaan heidät ennen kuin terroristit löytävät heidät, vai muuttuuko Silver Screen Awards televisioiduksi verilöylyksi?

Kaiken kaikkiaan 24 - Troijan hevonen muistutti monin paikoin sarjaa: se ei kaunistellut asioita eikä anteeksipyynnellyt. Kirjassa myös suuren suosion saavuttanut Edgar Stiles esiintyy tiettävästi debyyttinsä. (Edgar, jonka loppu oli niin traaginen, että jenkkiläiset lehdet pistivät tuon sympaattisen veikkosen kansikuviin!) Kirja pomppii Tijuanan, jossa Tony Almeida on suorittamassa tehtäväänsä Fay Hubleyn kanssa, ja Los Angelesin välillä, mutta kirjaa on suhteellisen helppo seurata. Tietokonekieli voi käydä sitä tuntemattomalle välillä melkoiseksi hepreaksi, ja tämä on toistaiseksi ainoa kirja jossa olen toistaiseksi lukenut kenenkään sanovan kesken kriisitilanteen w00t! (Kiitos Milon loistorepliikin ja koko kirjan kirjoittajalle tästä ^^)

Kirjaa suosittelen niille, jotka pitävät itse tv-sarjastakin ja ovat valmiita haastamaan aivonsa taas kerran, kun 24 tulee, hämää ja hyökkää tukijoukkojen ollessa yhä jumissa liikenneruuhkassa!

Tähtiää:
****/5

~ SkedeL

"Nils, you have a lot to learn about women."

E. E. Knightin kirjoittama kaikkien aikojen toinen virallinen Lara Croft: Tomb Raider -seikkailukirja Lara Croft: Tomb Raider: The Lost Cult sisältää huipputeknologiaa, muinaisia temppeleitä, hurjia seikkailuja ja hengenvaaraa, eli täyttää kaikki ominaisuudet olla TR-seikkailu. (TR = Tomb Raider) Laran aseistuskin on vaihtunut jo oikeaksi, eli ykköskirjan (Lara Croft: Tomb Raider: The Amulet of Power) Wilkes&Hawkesin (oikea asevalmistaja kylläkin) erikoiskustamoidut kädenjäljen tunnistavat Black Demons .32 ovat vaihtuneet peleissäkin esiintyviin Heckler&Koch USP .45, kustomoitu vain oikealla lisäosalla eli Matchilla. (Voi kyllä, vain kaltaiseni nolife kiinnittää tällaisiin asioihin huomiota...) Lisäksi Laralla on apunaan testitasolla oleva VADS-systeemi, joka esim. lataa lippaisiin tietynlaisia panoksia.

Kirjan alussa saadaan maistiaisia täydestä toiminnasta - namnam - ja myöskin kauhusta, kun tohtori Frys kohtaa loppunsa. Myöhemmin Lara luennoi kampuksella ja tapaa Nils Bjorkstromin, "Borgin". Tämä skandinaavi kertoo Alison Hartleyn, Borgin kihlatun, liittyneen johonkin kulttiin ja hylänneen Nilsin. Borg kertoo myös kuinka menetti kätensä loukattuaan ne ja jouduttuaan sairaalaan tajuttomana - hän heräsi kädettömänä. Miehellä on kuitenkin monien tuhansien dollareiden arvoiset proteesit, erilliset mm. kiipeilyä varten. Alison, Borgin kihlattu, on Laran entisaikain koulukaveri, vuotta nuorempi, joka oli aluksi Laran ystävä mutta muuttui pian kopioksi Larasta. He tekivät joskus yhteistyötäkin, mutta Alison "Ajaysta" ei ollut kenttätyössä kuin harmia ja Lara joutui kieltäytymään yhteistyöstä suuttuttaen Ajayn. Sittemmin Ajay liittyi Méne-kulttiin, muinaiskulttiin jonka luultiin jo kuolleen mutta jonka uusi "The Prime" aikoo herättää henkiin... Lara ja Borg lähtevät etsimään Ajayta, mutta Lara ei ole varma, tulisiko Ajay kuitenkaan heidän mukaansa...

Kirjassa pidin jo kuten yllä mainittua toiminnasta, ympäristöistä, huipputeknologiasta, yksityiskohdista ja mystisestä kultista. Minua häiritsi se, ettei Lara ollut seikkailussa yksin - tai oikeastaan enemmänkin se, että Laralla oli jopa lämpimiä tunteita Borgia kohtaan. Muuten pidin kirjasta paljon ja siksi tähtien jako meneekin näin:

****/5

- SkedeL

Agatha Christien toinen puoli

Anteeksi laiska päivittelyni. Lupaan ja vannon esitteleväni Lara Croft: Tomb Raider: The Lost Cultin joku päivä, sain sen luetuksi pari päivää sitten... Sain muuten myös Naisten etsivätoimisto nro 1:n luetuksi jo 28.7., pahoittelut taas. Tekosyyksi voin vetää vaihtelevan lukutahdin: joinain päivinä en lue lainkaan, yksikin päivä ahmin yhteensä 456 sivua, sisältäen myös yhden kokonaisen kirjan (hyvä on, myönnettäköön, se oli Mystery Club -kirja). Lupaan tehdä Neiti etsivä - ja Mystery Club -kirjoista jonkunlaisen yhteenvedon joku päivä. Nyt kuitenkin takaisin aiheeseen, Murhamamman toiseen puoleen!

Niinpä niin, Christie, tyytyväisenä voit kurkkia sieltä lehtesi takaa - 33 vuotta kuolleena ja yllätät minut yhä uudestaan ja uudestaan!

Itselleni (niin kuin varmasti monelle muullekin) Agatha Christie on ennen kaikkea täysin voittamaton arvoitusdekkarien kirjoittaja. Eräs päivä luin kuitenkin loppuun joskus hamassa varhaisnuoruudessani aloittamani kirjan He tulivat Bagdadiin (They came to Baghdad). Kirjassa patologinen valehtelija Victoria Jones menettää työnsä matkittuaan sangen onnistuneesti pomonsa vaimoa töissä - harmi vain, että kyseinen pomo sattui kuulemaan ja näkemään tämän. Victoria, joka kieltäytyy huolehtimasta huomisesta, ottaa potkut tyynesti ja painuu kahville. Siellä hän tapaa hurmaavan nuorenmiehen Edwardin, joka kertoo lähtevänsä valitettavasti piakkoin Bagdadiin ja pyytää saada ottaa kuvan Victoriasta. Victoria on luonnollisesti imarreltu hyvätapaisen nuorenmiehen huomiosta. Myöhemmin hän päättää lähteä Edwardin perään Bagdadiin - ongelmia on vain kaksi: Hän tietää Edwardista vain tämän etunimen ja tämän pomon nimen sekä tietysti se, ettei hänellä ole penniäkään. Kuin taivaasta tipahtaa työnhakutoimistoon tarjous lähteä varakkaan itsensä loukanneen leidin avustajaksi matkalle Bagdadiin, palkkana vain matka. Victoria tekaisee itselleen parit suositukset (mitäs entinen pomo antoi niin laimeat!) ja keksii itselleen kuuluisia setiä - piispan ja arkeologi Pauncefoot Jonesin, joka on kaivauksilla Lähi-idässä. Mutta vähän Victoria tietää, mihin on aikeissa sotkeutua: Bagdadissa kärsii hätää eräs herra Carmichael, joka on vastavakooja. Victorian saavuttua hotelli Tioon eräs ilta Carmichael rynnii hädässä hänen huoneeseensa ja pyytää piilottamaan hänet - seikkailullinen Victoria piilottaa hänet heti kummempia kyselemättä vaikka toinen etsijöistä on poliisinasuinen. Vaaran mentyä ohi Victoria huomaa Carmichaelin menehtyneen verenvuotoon ja paikalle tullut herra Dakin pyytää Victorialta (joka on soluttautunut Oliivinoksaan, Edwardin työpaikkaan Edwardin avulla) apua. Victoria auttaa mielellään ja saa itsensä totisesti mitä mielenkiintoisimpaan ja vaarallisimpaan seikkailuun kylmän sodan aikana!

Nuorempana hylkäsin kirjan siksi, ettei sen päähenkilö ollut Poirot tai Marple. Nyt lukiessani sitä miellyin kovasti sympaattiseen ja huolettomaan Victoriaan, jonka on lähes mahdotonta olla keksimättä valetta - onhan se paljon mielenkiintoisempaa keksiä värikäs tarina kuin kertoa tylsä totuus. Ikävää Victorian kannalta onkin, että hän kuulostaa paljon luonnollisemmalta valehdellessaan kuin puhuessaan totta. Rakastan Victorian carpe diem -asennetta (Kuinka moni meistä lähtisi pennittömänä Bagdadiin varmana siitä että selviytyy johonkin työhön siellä? Oikeasti?) ja päähenkilönä hän on mielestäni vahva. Suosittelen siis ennakkoluulotonta asennetta kaikkiin Christien kirjoihin: vaikkei Dame Agathan arvoitusdekkareita voita mikään, ei Christie tällaisessa kansainvälisessä trillerissäkään huono ole! Ja kuten aina "Christieissä", kannattaa todellakin kiinnittää huomiota pieniinkin yksityiskohtiin...

Tähdet loistakoot:

*****/5!

- SkedeL

Kirpparilöytöjä ja tragediaa kirjahyllyllä

Tuossa viime sunnuntaina kiertelin lähikaupungin torikirpparilla. Silmäni osuivat niin noiden rahanahneiden kirjamyyjien kojuissa lojuviin lukuisiin (mutta ah niin kalliiisiin) Christieihin kuin myös muutamaan löytöön muilta kojuilta.

Ensinnäkin olin jo pidemmän aikaa Suomalaisessa Kirjakaupassa käydessäni katsellut Alexander McCall Smithin kirjoja, jotka kertovat botswanalaisesta naisetsivästä Mma Precious Ramotswesta. Nyt bongasin yhden torilla ja hintakin oli sangen edullinen: 1,50€. Kaupat tehtiin ja kirja pujati mustaan Globe Hope -kassiini.

Kiertelin jonkin aikaa ja olin jo lähdössä pois, kunnes huomasin erään kirjan ja päässäni välähti sanat: Mon Dieu! Mikäs kirja se siinä lojuikaan, jos ei Christian Jacqin Ramses: Valon poika? Kirjan kannessa oli kyllä vielä vanha hintalappu jäljellä, mutta ostin sen silti. Onneksi tuo hintalappu (josta selvisi että entinen omistaja oli ostanut kirjan alennusmyynnistä) oli sitä hyvää laatua ja lähti liimaa jättämättä! Hinnaksi aarteelle tuli 2€.

En jaksa nyt skannata ja kuvanmuokkausohjelmakin sanoi sopimuksensa irti, joten en voi kuin pahoitella huonoa kuvaa... siis anteeksi!

Skedel-sanin uusimmat aarteet

Mutta kuten jo henkilökohtaisessa blogissani ja tämän viestini otsikossa spoilasin, jotain traagista tapahtui kirjahyllylleni. Siirtelin vanhoja Pollux-kirjoja pois jotta saan uusia, ihania kirjojani tilalle ja järjestelin Christieitä, kunnes tapahtui jotain sanoinkuvaamatonta... no eipäs nyt liioitella, kyllä sen kuvailla voi, mutta ensin pohjustan sitä kertomalla hyllyn rakenteesta.

Katsokaas, ne puulevyt, joiden päällä kirjat siis ovat, ovat vain läntätty alla näkyvien kiinnikkeiden päälle[kts. kuva alla]. Uskoisin kirjahyllyntekijöiden tehneen näin jotta hyllyn ulospäin näkyvillä sivuilla ei olisi ruuvinjälkiä tms.

No, sitten SkedeL tunkee aina pieniä kirjoja täysille hyllyille (- "Pakkohan tämän on vielä siihen mahtua, niin saan tuon sarjan sitten pidettyä yhdessä / pidettyä yllä aakkosjärjestystä / kun ei tämä tuohon seuraavaankaan mahdu" -), joskus ehkä vähän isompiakin, ja ilmeisesti nyt nuo sivut ovat joko liikahtaneet vähän kauemmas toisistaan tai jotain vastaavaa, sillä hyllylautojen ja seinien väliin on alkanut syntyä rakoa. [kts. kuva alla]

Minullako liian täyteen tupattu kirjahylly, mitäÄ?

No, eilen sitten tunkiessani yhtä kirjaa hyllyyn ("Saa luvan olla muiden saman sarjan kirjojen kanssa!") kuului oudohko ääni ja pamaus, ja ylempi hylly tipahti puoliksi paikoiltaan!

Eihän siinä muu auttanut kuin poistaa kirjat ja nostaa hylly paikoilleen, pitää sitä mahdollisimman keskellä noita tappeja. Pieni rako siitä siis jää molemmille puolille nykyisin.. Ja päässäni syntyi heti kauhuskenaario, että joku kaunis päivä kun linnut laulelee puissa ja aurinko paistaa, tungen uutta kirjaa hyllyyn tai vaikken edes TUNKISI kirjaa hyllyyn, kuuluu mieletön JYNKKÄRYNKS ja molemmat seinustat kaatuvat ja hylly luuhistuu kasaan!!! Jotta siinä sitten uusin painajaiseni... Saipas tuo miunki kuvaus itsestäni syvemmän merkityksen!

- SkedeL

P.S. Hyllynpidikkeiksi mahdollisesti tulossa hieman vahvemmat - ja leveämmät - puunpalat, jos tämä tapahtuu raportoin siitäkin ;)

"Damn! I forgot all about them."

[tämä kirja on muuten englanninkielinen]

Mike Resnickin Lara Croft: Tomb Raider -pelisarjan pelien The Last Revelation ja Angel of Darkness väliin sijoittuvassa kirjassa Lara Croft: Tomb Raider: The Amulet of Power on kirjan pitkän nimen lisäksi pitkä lista viholllisia, joita peleistä tuttu Lara Croft kohtaa.

Kirjan alussa Lara Croft on juuri passittanut pois myöhemmillä aikakausilla pahaksi mielletyn muinaisegyptiläisen jumalan Sethin tästä maailmasta ja samassa hautautunut itse Horuksen temppelin raunioihin. Hänet tulee pelastamaan Kevin Mason Jr:ksi (kuuluisan arkeologin Kevin Masonin pojaksi) esittäytyvä sangen hyvännäköinen herrasmies. Lara matkaa kairolaiseen sairaalaan josta hänelle tulee kuitenkin äkkilähtö, kun keskellä yötä huoneeseen hyökkää miehiä, jotka paljastuvat kielettömiksi (sen takia, etteivät kidutettaessakaan paljastaisi työnantajastaan mitään). Lara ja Kevin Mason Jr. lähtevät selvästä syystä sangen liukkaasti paikalta ja Lara saa kuulla, että mahdistit uskovat hänen löytäneen Mareishin amuletin. Hän myös kuulee että Mareishin amuletin omaajalla uskotaan olevan ääretön karisma ja jotta hän voi hallita kaikkia ihmisiä tämän karisman vuoksi - mutta amuletilla on oma tahto, ja se korruptoi löytäjänsä. Mahdistit odottavat uutta Mahdia - joka siis on kerran omannut amuletin - saadakseen tämän maan johtoon ja pitävätkin uutta Mahdia eräänlaisena Messiaana. "Kiinalainen Gordon" eli kauan sitten edesmennyt Britannian kenraali Gordon on kuitenkin piilottannut amuletin, ja sen löytäminen vaikuttaa mahdottomalta mikäli amuletti ei halua tulla löydetyksi.

Mahdistien vastustajiin kuuluvat ne, jotka eivät halua kenenkään koskaan löytävän amulettia ja ne, jotka tahtovat löytää ja tuhota sen. Lara Croft on jatkuvassa hengenuhassa ja hän lähteekin Kevin Mason Jr:n kanssa rämällä fellucalla (eräänlainen vene) kohti Sudania löytääkseen amuletin ja tuhotakseen sen. Fellucalla (nimeltä Amenhotep) Laraa tulee tapaamaan kaksi miestä, jotka haluavat tuhota amuletin ja uskovat Laran olevan oikea henkilö löytämään sen. Lara lähtee Gaafarin ja Hassamin mukaan, ja yllättäen Omar onkin ollut tarjoilijana Amenhotepilla. He jättävät viestin Kevinille ja lähtevät hengenvaaralliselle matkalle kohti Sudania, josta uskovat amuletin löytyvän. Larasta alkaakin tuntua, että ainoat koko maassa, jotka eivät halua tappaa häntä, on hänen kolme seuralaistaan Omar, Hassam ja Gaafar...

Kirjassa riitti jännitystä ja toimintaa, mutta vastoinkäymiset alkoivat välillä jo tympiä. Tietyissä asioissa kirja noudattaa tunnollisesti pelin antamaa kuvaa, mutta välillä se tuntui poikkeavan siitä. Kirjassa on mukana myös hieman yliluonnollisia asioita pelisarjan tavoin mutta ne eivät pistä häiritsevästi silmään, ehkäpä Laran tottuneen suhtautumisen vuoksi. Kaikenkaikkiaan pidin kirjasta melkoisesti ja aionkin lukea lisää Tomb Raider -kirjoja. Kirjat sopivat parhaiten itse pelisarjankin ystävälle, mutteivat välttämättä vaadi juurikaan tietoa peleistä - päähahmosta on hyvä tietää että hän on peribritti ja englantilainen muttei mikään peruslady vaan seikkailijanluonne, kuuluisa arkeologi ja seikkailija, ja kuten sarjan nimikin jo kertoo, haudanryöstäjä.

****/5

Samaa Lara Croft: Tomb Raider -kirjasarjaa on julkaistu myös E. E. Knightin kirjoittama The Lost Cult sekä James Alan Gardnerin kirjoittama The Man of Bronze. Yhtään sarjan kirjaa ei ole suomennettu. Kirjoja saa tilattua ulkomailta sekä osoitteesta Booky.fi

- SkedeL

Kirjasto- ja kirjatilityksiä 1

Morjens!

Tänään sain vihdoin aikaiseksi päivittää kirjan, jota luen. Yllättäen luen taas kahta kirjaa päällekkäin... mutta selitys on taas mitä mahtavin: "ku oli lukutunti ja oma kirja oli kotona..."

Tämä kirja on kyllä lainassa äiteellä, nimittäin tuo Patricia Cornwellin Julma ja tavaton (Cruel and Unusual, 1993). Bongasin sen kirjahyllyssä äidin lainojen joukosta ja nappasin sen, sillä päätin jo Ruumistarhaa (The Body Farm) lukiessani, jotta luen vielä ainakin yhden Cornwellin kirjan. Muistelin, jotta tämä ko. kirja, jota nyt luen, olisi ollut tuosta Ruumistarhasta seuraava, mutta se onkin edellinen... ja pelkään siksi tietäväni syyllisen. Ehkä juuri tästä syystä olen jämähtänyt nyt jo useammaksi päiväksi sivulle 30.

Sitten tämä Christie. Voi luoja kun minä rakastan arvoitusdekkareita! Ollessani sairas luin loppuun Kuolema Niilillä -kirjan (Death on the Nile, 1937), jossa olin puolissavälin. Olen nähnyt sen leffana mutta se oli kyllä paljon parempi kirjana. Henkilövalikoimakin on laajempi; näkemässäni leffassa ei ollut signor Richettiä, Jim Fanthorpia eikä neiti Bowersia! Poirot'n jälkeen vuorossa oli joskus muinoin aloittamani neiti Marplen seikkailu Lomahotellin murhat (A Caribbean Mystery, 1964) joka oli sivulla 10. Muistaakseni luin sitä siis n. 210 sivua... Joka tapauksessa nyt kun lukutunnilla suuntasimme kirjastoon, älykkäät ihmiset menivät lehtihyllylle mutta minä suuntasin suoraan kohti dekkareita. (ylläripylläri) Ja käteeni tarttui Christie! Poirot, tarkentaakseni. Varjossa auringon alla (Evil Under the Sun, 1941) on ottanut minut haltuunsa. Joten anteeksi vain, Patricia Cornwell, huolimatta upeasta, realistisesta ja anteeksipyytelemättämöstä kirjoitustavasta olen liian heikko vastustamaan vanhaa kunnon arvoitusdekkaria Christien tyyliin!

Niinpä niin, Poirot hyvä, en vain voi vastustaa rautaista päättelyäsi niillä kuuluisilla harmailla aivosoluillasi!

Btw anteeksi nuo luokattomat kuvat noista kirjoista... en jaksanut tarkemmin oikoa tai muuta joten ne on nyt vähän huolimattomasti rajatut! Kuitenkin, see yap soon, nyt LUKEMAAN!

- SkedeL

Ruumistarha

The Body Farm - (c) Patricia Daniels Cornwell 1994

Ensiksi pieni tunnustus: vaikka kuinka aioin lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan, otin tämän silti luettavakseni kesken Ramses - Abu Simbelin Valtiatar -kirjan lukemista. Mutta se johtuu siitä, että minun tuli tehdä kirjaesitelmä ja oli lukutunti ja kirja oli kotonani - eli tämä on tekosyyni. Nyt kuitenkin itse kirjaan!

Patricia Cornwell, joka on muuten työskennellyt rikostoimittajana ja kuolinsyyntutkijan toimistossa sekä ollut mukana oikeissa ruumiinavauksissa - ja tämä näky monin paikoin kirjassa. Kuvailut ovat realistisia ja tuntuvat ainakin näin tavan taapertajalle tieteellisen tarkoilta. Myöskin henkilöhahmot tuntuvat oikeilta ihmisiltä - hahmoja säälii ja inhoaa kuin aitoja henkilöitä!

Mitäkö kirjassa sitten tapahtuu? Pikkutyttö Emily Steiner löytyy brutaalisti murhattuna tämän palattua oikoreittiä kotiin seurakuntanuorien kokouksesta. Merkittäviä yksityiskohtia ovat ihosta irti viilletyt palaset sekä sidottaessa käytetty oranssi ilmastointiteippi. Poliisin epäilyksien kohde on Temple Gault, joka on aiemmin tehnyt samankaltaisen rikoksen. FBI:n rikostutkinnallista tukiyksikköä (profiloi kieroutuneita rikollisia kuten sarjamurhaajia) konsultoi oikeuspatologi ja Virginian poliisiylilääkäri Kay Scarpetta. Hänen apunaan on joukko ammattilaisia, joista mainitsemisen arvoisia ovat Scarpetan tutut ylikomisario Pete Marino ja tutkimusyksikön johtaja Benton Wesley sekä osavaltion rikospoliisin agentti Max Ferguson ja ylikonstaapeli Hershel Mote. Tapauksen tiimoilta pidetään neuvonpito, jonka jälkeen kotiinsa matkannut Ferguson kohtaa loppunsa...

Kirjassa kuljetetaan taidokkaasti juonta eteenpäin, mutta samalla seurataan myös Kay Scarpettan yksityiselämää. Sisarentytär Lucy, joka aikoo valmistuttuaan FBI:n agentiksi, joutuu ongelmiin kun häntä epäillään salaisten tietojen varastamisesta. Kay itse sen sijaan ajautuu hyvinkin lämpimiin väleihin Benton Wesleyn kanssa... Scarpettaan kiihtynyt Marino sen sijaan ajautuu yhä kauemmaksi. Tapahtumapaikat vaihtelevat aina FBI:n akatemiasta (Virginian Quantico) päätapahtumapaikka Black Mountainin pikkukylään sekä lopussa jopa Newportiin asti. Matkusteleepa tohtori Kay Scarpetta mm. Washington D.C:ssäkin! Juoni on silti suht helposti seurattava, mutta kirja ei ole erityisen keveää luettavaa ja voi olla liikaa herkimmille.

Kirjaa vertaan nyt omiin aikaisempiin kirjaelämyksiini. Kuten serkkunikin tietää, olen hulluna kunnon vanhanajan arvoitusdekkareihin - suljettu piiri epäiltyjä, yksi teki sen, suuri mysteeri, etsivä löytää johtolankoja ja kunnon aivotyö on suuressa arvossa! Tämä kirja on hyvin erilainen siihen verrattuna - yhden ison mysteerin sijaan jutut ovat hieman pienempiä eikä lopussa seuraa juhlavaa syyllisen paljastamista. Epäiltypiiri on niin laaja kuin oikeissakin rikoksissa - pääepäilty löytyy, mutta periaatteessa syyllinen voi olla kuka vain. Murha itsessään ei ole niin monimutkainen ratkaistava - jos raa'at yksityiskohdat eivät saa katsettasi kääntymään poispäin kirjasta - mutta avainsana onkin todisteet. Lisäksi kirjassa tutustutaan Münchausenin syndroomaan... (toivottavasti et tiedä entuudestaan, mikä se on!)

Henkilöhahmot Patricia Cornwell on saanut värikkäiksi. Aluksi minua häiritsi, ettei kaikki kirjan henkilöt puhuneet kirjakieltä (kuten viimeaikoina lukemassani Ramses -sarjassa ja arvoitusdekkareissa, joissa murteet voisivat aiheuttaa epäuskottavuutta) ( - oikeasti, kuvitelkaa Ramses sanomassa Amenille: "Mä lähen tonne Abu Simbeliin mut hoida sä tän valtion hommat mutsin kaa"!!! -) mutta siihen tottui muutaman luvun aikana ja lopulta se todella väritti henkilöhahmoja. Puhetyyli nimittäin oikeasti kertoo ihmisestä paljon! Muutenkin kaikki manööverit ja yksityiskohdat, jotka Cornwell kuvaa, sai ihmiset vaikuttamaan oikeilta. Tätähän minä hoin jo aiemminkin... menipäs taas jankutukseksi!!!

Aiemmin kyseistä sarjaa on ilmestynyt kirjat Post mortem, Ruumiin todistus, Mitä jäljelle jää ja Julma ja tavaton. Kultainen tikari -palkitulta kirjailijalta on myös ilmestynyt kymmeniä muita kirjoja sekä toki paljon jatkoa Kay Scarpettan tutkimuksille, mm. tässä opuksessa paljon mainostettu seuraava kirja Köyhien kalmisto. Suosittelen Cornwellin kirjoja lukijoille, jotka pitävät realistisesta ja jännittävästä, mukaansatempaavasta tarinasta kaikkine sivupolkuineen mutta jotka eivät kavahda raa'an tarkkoja rikoskuvauksia. Itse pidin kirjasta, ja aion mitä todennäköisimmin vielä lukea Cornwellin kirjoja, mutta juuri nyt luen loppuun Ramseksen ja etsin itselleni arvoitusdekkarin, sillä juuri nyt olen taas dekkarituulella! Mutta kukapa tietää, jos Ramses taas koukuttaa minut lainaamaan seuraavan osan hetimiten?

- SkedeL

Agatha Christie, Murhamamma ja Rikosten kuningatar

Helloups!

Tämä onkin ensimmäinen kirjoitukseni tässä blogissa... Jee! ;) Ajattelin aloittaa luomalla kokonaan uuden kategorian, jossa kertoilisimme lempikirjailijoistamme! Ja ensimmäiseksi valitsin tottakai erään kaikkien aikojen parhaista kirjailijoista ja sekä minun että Sofi-inan suurista suosikeista: Agatha Christien, tämän legendaarisen Murhamamman!

Christien muistolaatta Torre Abbeyssa

Agatha Mary Clarissa Christie (o.s. Miller), s. 15.9.1890 Torquayssa, Englannissa ja k. 12.1.1976 Wallingford, Berkshire. Christien isä kuoli Agathan ollessa 11-vuotias ja äiti alkoi saada sydänkohtauksia. Vuonna 1914 ollessaan vielä Miller 24-vuotias Agatha meni naimisiin kuninkaallisten ilmavoimien eversti Archibald Christien kanssa ja 1919 heille syntyi tytär Rosalind. Ensimmäisen maailmansodan aikana Agatha työskenteli sairaanhoitajana ja apteekkiapulaisena - tällöin hän kartutti tietojaan erilaisista myrkyistä, ja tämä näkyykin selkeästi hänen kirjoissaan.

Yksi näkemys Hercule Poirot'sta.

Christien ensimmäinen kirja, Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles) ilmestyi 1920. Se oli arvoitusdekkari, kuten suurin osa Christien tuotannosta. Kirjassa etsivänä toimi toinen Christien tunnetuimmista etsivistä: belgialainen salapoliisi Hercule Poirot. Tämä Christien suosituin salapoliisihahmo on ollut tutkimassa rikoksia 33 romaanissa ja kymmenissä novelleissa. Christien toiseksi suosituin hahmo, St. Mary Meadissa asuva ikäneito neiti Jane Marple, debytoi kymmenen vuotta myöhemmin. 1930 ilmestynyt Murha maalaiskylässä (Murder at the Vicarage) oli ensimmäinen 17 romaanista, joissa neiti Marple esiintyi. Ikäneidon esiintyi myös monissa novelleissa.

1920-luvulla Christie oli yhdessä Dorothy L. Sayersin ja G. K. Chestertonin kanssa perustamassa kuuluisaa salapoliisikirjailijoiden kerhoa Detection Clubia. Christie itse oli joutua erotetuksi kerhosta kyseenalaisen romaaninsa Roger Ackroydin murha (The Murder of Roger Ackroyd) takia. Kirjan omalaatuinen ratkaisu halkoo mielipiteitä. Esimerkiksi serkkuni ja tämän blogin toinen kirjoittaja Sofi-ina on listannut kirjan suosikkeihinsa, mutta veljeni oli lähestulkoon raivoissaan ratkaisun vuoksi. Itse olen yhä tavallaan "puulla päähän lyöty" enkä osaa kunnolla ilmaista mielipidettäni. En tuomitse kirjaa, mutten todennäköisesti en tule lukemaan sitä uusiksi. Jotkut pitivät kirjaa kuitenkin lukijoiden huijaamisena ja salapoliisikirjallisuuden "reilun pelin" rikkojana. Ratkaisu on kuitenkin omaperäinen ja sai paljon huomiota. Christie sai pitää paikkansa Detection Clubissa puheenjohtaja Dorothy L. Sayersin ansiosta.

vas. yksi tunnetuimmista neiti Marplen näyttelijöistä, Joan Hickson. Oikealla puolella tiettävästi uusin neiti Marplen näyttelijätär, Geraldine McEwan.

Christie sai kuuluisuutta samana vuonna kun Roger Ackroydin murha -kirja herätti kohua. Samaisena vuonna Christie nimittäin katosi. Brittilehdistö antoi runsaasti huomiota tapaukselle. 11 päivän ajan Christie oli selittämättömästi kadonnut - hänen autonsa oli löydetty hylättynä hiekkakuopalla. Lopulta hän löytyi hotellista Harrogatesta (Pohjois-Englannissa) ja hän selitti kärsineensä hermoromahduksesta ja muistinmenetyksestä sekä äitinsä sairauden että aviomiehensä uskottomuuden vuoksi. Vieläkään ei ole selvinnyt, oliko kyseessä tämä syy vai oliko katoaminen vain mainostemppu: joka tapauksessa raskasta aikaa tämä Agathalle oli, sillä hänen äitinsä kuoli 1928 ja samana vuonna toiseen naiseen rakastunut aviomies otti Christiestä eron.

Christien katoamisesta on myös kirjoitettu kirja. Kuvassa ko kirjan kansi. Jared Cade: Agatha Christie katoaa

Christien toinen avioliitto kesti hänen kuolemaansa saakka. Lähi-idässä kaivauksilla hän tapasi arkeologi Max Mallowanin (1904-1978). Mallowan oli häntä 14 vuotta nuorempi, mutta 40-vuotias Christie ja 26-vuotias Mallowan menivät naimisiin samana vuonna Edinburghissa. Molemmat aateloitiin, Mallowan arkeologisista saavutuksistaan vuonna 1960 ja Christie ansioistaan kirjailijana 1971. Arkeologiaviomiehen kanssa matkustelu näkyi romaaneissa Murha Mesopotamiassa (Murder in Mesopotamia, 1936), jossa Poirot tutkii murhia arkeologisilla kaivauksilla ja Kaikki päättyy kuolemaan (Death Comes as the End, 1944), jossa tapaus sijoittuu faaraoiden ajan Egyptiin. Ja sivuhuomautus: tässä taitaa olla seuraava kirja, jonka aion lukea... ;)

David Suchet Poirot'na.

Viimeinen Christien kirjoittama kirja oli vuonna 1973 ilmestynyt Kohtalon portti (The Postern of Fate). Silloin Christie oli jo 83-vuotias. Christie oli kuitenkin jo toisen maailmansodan aikana, ehkä huolestuneena selviytymisestään, kirjoittanut kaksi romaania jotka oli sulkenut pankkiholviin yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Nämä romaanit lopettivat hänen kuuluisimpien etsiviensä, Hercule Poirot'n ja neiti Marplen urat ja Christie määräsi ne alunperin julkaistavaksi hänen kuoltuaan. Vuonna 1974 Idän pikajunan arvoituksesta tehdyn elokuvaversion suosion ansiosta hän kuitenkin intoutui julkaisemaan viimeisen Poirot -romaanin 1975. Tämä romaani oli nimeltään Esirippu - Poirotin viimeinen juttu (The Curtain - Poirot's Last Case). Kirja sai hyvän vastaanoton ja Christie päästi viimeisen Marple -romaaninkin julkaistavaksi. Hän kuitenkin kuoli ennen kirjan painamista, ja niinpä Neiti Marplen viimeinen juttu (Sleeping Murder) julkaistiin postuumisti vasta 1976. Christie kuoli kotonaan tammikuussa 85 vuoden ikäisenä, arvoniminään Dame Agatha Christie ja Lady Mallowan.

Suchet

Agatha Christien teoksia pidetään perinteisen salapoliisiromaanin, niin sanotun "whodunit"-dekkarin, klassisimpina edustajina. Hän piti tiukasti kiinni "reilusta pelistä" lukijoita kohtaan ja huolehti siitä, että lukijalle annettiin kaikki arvoituksen ratkaisuun tarvittavat johtolangat, niin että tämä pystyi (ainakin periaatteessa) selvittämään rikoksen jo ennen kirjan etsivää. Hän ei myöskään hyväksynyt yliluonnollisia selityksiä. Teosten rikokset sijoittuvat tavallisesti yläluokan piiriin, ja niiden ratkaisijana toimii huippuälykäs yksityisetsivä, kuten Hercule Poirot, tai taitava harrastelija, kuten neiti Marple, joka ratkaisee murhan poliisin nenän edessä. Kirjallisuuskriitikot ovat kehuneet Christien taitoja monimutkaisten ja taitavien juonien sommittelijana, mutta arvostelleet hänen teoksiaan klassisen dekkarikirjallisuuden helmasynneistä: yksiulotteisista henkilöhahmoista, mekaanisesta kerronnasta ja yhteiskunnallisesta eskapismista.

Pitkän kirjailijanuransa aikana Christie kuitenkin teki ajoittaisia kokeiluja, joissa hän rikkoi klassista dekkarikaavaa ja omia periaatteitaan. Tunnetuin esimerkki tästä on Roger Acroydin murha, jota salapoliisikirjallisuuden puritanistit arvostelivat lukijan tahallisesta harhaanjohtamisesta, vaikka kirjassa periaatteessa annetaankin kaikki tarpeelliset johtolangat. Christie teki myös poikkeamia psykologisen ja yliluonnollisen rikostarinan alueelle novellikokoelmassa Kuoleman koiraThe Hound of Death, 1933) ja romaaneissa Ikiyö (Endless Night, 1967) ja Eipä aikaakaan niin voi kauhistus (By the Pricking of my Thumbs, 1968). (

Christie on myös tunnettu runojen ja lastenlorujen käyttämisestä kirjoissaan. Esimerkiksi kirjassa Salaperäiset rukiinjyvät (A Pocket Full of Rye, 1953) - tätä kirjaa muuten suosittelen! - tehdään sarja murhia, jotka pohjautuvat Hanhiemon loruun, ja kirjoissa Viisi pientä possua (Five Little Pigs, 1943), Kymmenen pientä neekeripoikaaTen Little Niggers, 1939), Mabellen kahdet kasvot (One, Two, Buckle My Shoe, 1940) sekä Neiti Lemon erehtyy (Hickory Dickory Dock , 1955) lastenloru on oleellinen osa juonta. Myös monien kirjojen nimet ovat varsinkin myöhempinä vuosikymmeninä peräisin englantilaisesta runoudesta: The Mirror Crack'd From Side to SideTuijottava katse, 1962.) Tennysonilta, Endless Night (suom. Ikiyö, 1967) William Blakelta ja By the Pricking of my Thumbs (suom. Eipä aikaakaan niin voi kauhistus, 1968) Shakespearelta. ( (suom.

Geraldine McEwan

Christien kirjoja on myyty noin 2 miljardia kappaletta, niitä on käännetty yli 44 kielelle (vain J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjoja ja Raamattua on käännetty useammalle kielelle) ja Christien näytelmää Hiirenloukku (The Mousetrap) on esitetty Lontoon West Endissä vuodesta 1952 asti; se on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä ja sillä on ollut miljoonia katsojia. Dame Agatha Christiellä on julmetun monta romaania ja novellikokoelmaa, mutta tässäpä on suoraan Wikipediasta poimittu lista:

• Stylesin arvoitus (myös Stylesin tapaus, The Mysterious Affair at Styles, 1920. WSOY 1970)
• Salainen vastustaja (The Secret Adversary, 1922, WSOY 1974)
• Golfkentän murha (Murder on the Links, 1923, Otava 1943)
• Ruskeapukuinen mies (The Man in the Brown Suit, 1924, WSOY 1985)
• Poirotin varhaiset jutut (Poirot Investigates, 1924, WSOY 1982)
• Rakkauskirjeiden salaisuus (The Secret of Chimneys, 1925, Nide Oy 1948)
• Roger Ackroydin murha (The Murder of Roger Ackroyd, 1926, WSOY 1959)
  • Odottamaton ratkaisu, Satakunnan kirjateollisuus Oy 1927, Otava 1929
• Neljä suurta (The Big Four, 1927, WSOY 1978)
• Sininen juna (The Mystery of the Blue Train, 1928, Otava 1940)
• Seitsemän kellon salaisuus (The Seven Dials Mystery, 1929, WSOY 1952)
• Rikos yhdistää -novellikokoelma (Partners in Crime, 1929, WSOY 1986)
• Murha maalaiskylässä (Murder at the Vicarage, 1930, WSOY 1954)
• Herra Quin esittäytyy -novellikokoelma (The Mysterious Mr. Quin, 1930, WSOY 1988)
• Kuolema lähettää viestin (The Sittaford Mystery, 1931, WSOY 1989)
• Vaarallinen talo (Peril at End House, 1932, WSOY 1936)
• Kolmetoista-novellikokoelma (The Thirteen Problems, 1932, WSOY 1983)
• Lordin kuolema (Lord Edgware Dies, 1933, WSOY 1953)
• Kuoleman koira -novellikokoelma (The Hound of Death, 1933, WSOY 1978)
• Askel tyhjyyteen (Why Didn’t They Ask Evans?, 1934, WSOY 1953)
• Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express, 1934, WSOY 1937)
• Listerdalen arvoitus -novellikokoelma (The Listerdale Mystery, 1934, WSOY 1980)
• Parker Pyne tietää kaiken -novellikokoelma (Parker Pyne Investigates, 1934, WSOY 1982)
• Aikataulukon arvoitus (The A.B.C. Murders, 1935, WSOY 1938)
• Lentävä kuolema (Death in the Clouds, 1935, WSOY 1937)
• Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä (Three-Act Tragedy, 1935, WSOY 1960)
• Kortit pöydällä (Cards on the Table, 1936, WSOY 1939)
• Murha Mesopotamiassa (Murder in Mesopotamia, 1936, WSOY 1957)
• Kuolema Niilillä (Death on the Nile, 1937, Otava 1940)
• Mykkä todistaja (Dumb Witness, 1937, WSOY 1953)
• Särkyneen peilin arvoitus -novellikokoelma (Murder in the Mews, 1937, WSOY 1977)
• Hänet täytyy tappaa (Appointment with Death, 1938, WSOY 1971)
• Simeon Leen testamentti (Hercule Poirot’s Christmas, 1938, WSOY 1953)
• Regatta Mystery and Other Stories -novellikokoelma (1939)
• Eikä yksikään pelastunut (Ten Little Niggers, 1939)
  • Eikä yksikään pelastunut, WSOY 1940
  • Kymmenen pientä neekeripoikaa, 1968
  • Eikä yksikään pelastunut, 2004
• Neiti Pinkertonin salaisuus (Murder Is Easy, 1939, WSOY 1958)
• Mabellen kahdet kasvot (One, Two, Buckle My Shoe, 1940, WSOY 1961)
• Teetä kolmelle (Sad Cypress, 1940, WSOY 1974)
• Varjossa auringon alla (Evil under the Sun, 1941, WSOY 1962)
• Salomonin tuomio (N or M?, 1941, WSOY 1988)
• Ruumis kirjastossa (The Body in the Library, 1942, WSOY 1972)
• Syyttävä sormi (The Moving Finger, 1943, WSOY 1972)
• Viisi pientä possua (Five Little Pigs, 1943, WSOY 1971)
  • Viisi pientä porsasta, Kolmiokerho 1948
• Kohti nollapistettä (Towards Zero, 1944, WSOY 1975)
• Helmeilevä kuolema (Sparkling Cyanide, 1945, WSOY 1959)
• Kaikki päättyy kuolemaan (Death Comes as the End, 1945, WSOY 1974)
• Elämää arkeologisilla kaivauksilla Lähi-idässä (Come, Tell Me How You Live, 1946)
• Kohtalokas viikonloppu (The Hollow, 1946, WSOY 1959)
• Herkuleen urotyöt (The Labours of Hercules, 1947, WSOY 1971)
  • Poirot parhaimmillaan, Tammi 1964
• Vuoksi ja luode (Taken at the Flood, 1948, WSOY 1973)
• The Witness for the Prosecution and Other Stories -novellikokoelma (1948)
• Hiirenloukku-novellikokoelma (Three Blind Mice and other stories, 1948 vain Yhdysvalloissa, WSOY 1977)
• Väärän vänkyrän talo (The Crooked House, 1949, WSOY 1977)
  • Murhaaja kujeilee, Nide Oy 1951
• Kuolema ilmoittaa lehdessä (A Murder Is Announced, 1950, WSOY 1950)
• He tulivat Bagdadiin (They Came to Baghdad, 1951, WSOY 1987)
• The Under Dog and Other Stories -novellikokoelma (1951)
• Neiti Marplea ei petetä (They Do It with Mirrors, 1952, WSOY 1969)
• Rouva McGinty on kuollut (Mrs. McGinty’s Dead, 1952, WSOY 1973)
• Hautajaisten jälkeen (After the Funeral, 1953, WSOY 1956)
• Salaperäiset rukiinjyvät (A Pocket Full of Rye, 1953, WSOY 1956)
• Määränpää tuntematon (Destination Unknown, 1954, WSOY 1986)
• Neiti Lemon erehtyy (Hickory Dickory Dock, 1955, WSOY 1957)
• Kuolleen miehen huvimaja (Dead Man’s Folly, 1956, WSOY 1975)
• Paddingtonista 16.50 (4.50 from Paddington, 1957, WSOY 1968)
• Syyttömyyden taakka (Ordeal by Innocence, 1958, WSOY 1976)
• Kissa kyyhkyslakassa (Cat among the Pigeons, 1959, WSOY 1960)
• Seikkaileva jälkiruoka -novellikokoelma (The Adventure of the Christmas Pudding, 1960, WSOY 1984)
• Totuus Hallavan hevosen majatalosta (The Pale Horse, 1961, WSOY 1962)
• Double Sin and Other Stories -novellikokoelma (1961)
• Tuijottava katse (The Mirror Crack’d from Side to Side, 1962, WSOY 1965)
• Kellot (The Clocks, 1963, WSOY 1964)
• Lomahotellin murhat (A Caribbean Mystery, 1964, WSOY 1965)
• Bertramin hotellissa (At Bertram’s Hotel, 1965, WSOY 1967)
• Satuja ja tarinoita lapsille (Star over Bethlehem and other stories, 1965)
• Kolmas tyttö (The Third Girl, 1966, WSOY 1970)
• Ikiyö (Endless Night, 1967, WSOY 1969)
• Eipä aikaakaan niin voi kauhistus (By the Pricking of my Thumbs, 1968, WSOY 1975)
• Kurpitsajuhla (Halloween Party, 1969, WSOY 1970)
• Salaperäinen matkustaja (Passenger to Frankfurt, 1970, WSOY 1971)
• The Golden Ball and Other Stories -novellikokoelma (1971)
• Neiti Marple koston jumalattarena, (Nemesis, 1971, WSOY 1972)
• Norsun muisti (Elephants Can Remember, 1972, WSOY 1973)
• Poems Vol. 1 -runokokoelma (1973)
• Kohtalon portti (Postern of Fate, 1973, WSOY 1983)
• Poirotin lyhyet jutut -novellikokoelma (Poirot’s Early Cases, 1974, WSOY 1976)
• Esirippu. Poirotin viimeinen juttu (Curtain: Poirot’s Last Case, 1975, WSOY 1976)
• Neiti Marplen viimeinen juttu (Sleeping Murder, 1976, WSOY 1977)
• Vanha hyvä aikani -omaelämäkerta (An Autobiography, 1977, WSOY 1977)
• Miss Marple's Final Cases and Two Other Stories -novellikokoelma (1979)
• Toinen kutsu -novellikokoelma (Problem at Pollensa Bay, 1991, WSOY 1992)
• The Harlequin Tea Set -novellikokoelma (1997)
• Kirstun arvoitus -novellikokoelma (While the Light Lasts and Other Stories, 1997, WSOY 2000)
• Painajainen (The nightmare, 1951)

Salanimellä Mary Westmacott Christie kirjoitti seuraavat romanttiset kirjat:

• Kaksi rakkautta (Giant’s Bread, 1930, WSOY 1976)
• Kuin muuttolintu (Unfinished Portrait, 1934, WSOY 1976)
• Yksinäinen kevät (Absent in the Spring, 1944, WSOY 1975)
• Ruusun aika (The Rose and the Yewtree, 1948, WSOY 1976)
• Tyttären tarina (A Daughter’s a Daughter, 1952, WSOY 1976)
• Rakkauden kevyt taakka (The Burden, 1956, WSOY 1975)

Tiedoista suurkiitos Wikipedia | Wikipedia: Agatha Christie

- SkedeL