Rimakauhua ja irtoripsiä

Louise Rennison - Georgia Nicolsonin salatut elämät 4: Rimakauhua ja ranskalaisia

Lousie Rennison - Georgia Nicolsonin salatut elämät 5: Irtoripsiä ja Italian ihmeitä

Tähdet: 4/5

Georgia on lumonnut mut täysin päiväkirjoillaan! Neljännessä ja viidennessä osassa hän mm. on jälleen poikapulmien kourissa, pääsee luokkaretkelle Pariisiin, joutuu eroamaan poikaystävään tämän matkustaessa Uuteen-Seelantiin ja sotkeutuu poikapyydyksiinsä. (En esittele näitä kirjoja sen tarkemmin siksi, että aiemmissa osissa on sarjasta jo arvostelut/esittelyt. Ne näet täältä ja täältä.)

- Sophia

Georgian salatut elämät

Louise Rennison - Georgia Nicolsonin salatut elämät 2: Minihameita ja miesmagneetteja

Louise Rennison - Georgia Nicolsonin salatut elämät 3: Poptähtiä ja puskuripulmia

Tähdet: 4/5

Päätin tällä kertaa esitellä kaksi kirjaa samassa osassa, koska ne ovat hyvin samantapaisia ja kuuluvat kirjasarjaan. Tämä sarja onkin varmaan nousemassa yhdeksi mun lemppariksi, niin hulvattomia juttuja Georgia Nicolson kirjoittaa päiväkirjaansa. Kirjat ovat ihanan kevyttä lukemista, jota lukee hymy huulilla. Tällä kertaa Georgian päätä vaivaavat totta kai poikaystävähuolet, ulkonäköpaineet, Uudesta-Seelannista kotiin palaava isä ja monet muut seikat. Mitään varsinaista juonikaaviota ei päiväkirjoista saa piirreltyä, ja on kiva lukea välillä kirjoja, joita lukiessa ei tarvitse ajatella ja taistella pysyäkseen kärryillä.

Nyt, kun olen lukenut näitä Georgian salattuja elämiä kolmen kirjan verran, huomaan, miten paljon Joanna Nadinin Rachel Rileyt matkivatkaan näitä päiväkirjoja. Yhtäläisyyksiä alkaa olla jo aika paljon, mutta silti fanitan molempia. Eivät ne täysin identtisiä kuitenkaan ole, ja suosittelen molempia kaikille huumorin ystäville!

- Sophia

Enon opetukset

Petri Tamminen - Enon opetukset
Tähdet: 4/5

Kiinnostuin Enon opetuksista alunperin, kun kuulin, että siitä on tekeillä elokuva/sarja, jossa on Aku Hirviniemi. Lisäksi tätä oli kehuttu niin paljon, että olihan munkin pakko katsoa, onko se kaiken hehkutuksen arvoinen. Ja olihan se.

Tarina alkaa kertojan, Jussin, ollessa 15-vuotias. Isoisä on tekemässä kuolemaa, aikuiset riitelevät, ja Jussia ymmärtää parhaiten tämän kymmenen vuotta vanhempi eno, Olli. Enon kanssa voi puhua tai olla hiljaa, tehdä jotain tai olla tekemättä, mutta aina on mukavaa. Eno on Jussille tärkeä ja Jussi enolle.
Tämä tärkeys näkyy parhaiten, kun ajassa on menty kolmetoista vuotta eteenpäin. Jussilla on vaimo ja poika, ja eno asuu yhä molempien lapsuudenkodissa. Jussi menee vierailemaan enon luokse, missä hän tapaa enon ystäviä sekä enon. Jälleen eno kertoo viisauksiaan, ja Jussi miettii.
Kirjassa hypätään vielä kerran yksitoista vuotta eteen päin, vuoteen 2005, jolloin eno tukee Jussia avioeron jälkimainingeissa. Miesten luottamussuhde on sellainen, että sitä moni kadehtisi.

Kuten kirjan nimestäkin jo arvaa, tämä kirja pistää miettimään. En tiedä, herättääkö ajatuksia enemmän enon opetukset, vai kertojan mietteet, joita enon opetukset hänessä herättävät, mutta joka tapauksessa luettuaan alkaa pohtia itseään, asemaansa ja elämäänsä. Vaikka eno oivaltaakin paljon, hänen oma elämänsä lipuu kohti kareja, mutta hän vain jatkaa soutamista. Eno ei kadu mitään, ja kertoo olevansa sisimmässään yhtä ujo, kuin Jussikin. Mutta sen ujon miehen hän jättää kotiin. Enolta on paljon opittavaa, ja tuntuu, että toisella tai kolmannella lukukerralla oppisi aina paremmin.

Huumoria Enon opetukset ei pahemmin viljele, mutta sitäkin pohtivampi se on. Suosittelen kaikille, jotka kaipaavat vähän syvällisiä mietteitä ja oivalluksia. Tähtiä oli pakko antaa enemmän kuin kolme, ja oikeastaan se viides lähti pois siitä syystä, että kirja tuntui liian lyhyeltä - tästä aiheesta olisi toivonut olevan kirjoitettu vähän enemmän.

- Sophia

Haku päällä

Joanna Nadin - Haku päällä, Rachel Riley
Tähdet: 5/5

Rachel Riley on hulvaton! Viisitoista vuotta täyttävä Rachel jatkaa hillitöntä päiväkirjaansa, ja tällä kertaa on tavoitteena löytää Se Oikea. Joka on todennäköisesti Justin. Tai sitten ei, mutta ei ainakaan Depis-Ed.
Rachelin hauskan päiväkirja kertoo tietenkin itsensä Rachelin lisäksi hänen tahattoman koomisesta perheestään: isästä, siivoushullusta äidistä, 9-vuotiaasta älykköpikkuveljestä Jamesista, isoisä Rileyn papasta, tämän nuoresta morsiamesta Treenasta ja papan ja Treenan vastasyntyneestä pojasta Jeesuksesta. Rachelin rinnalla sinnittelevät tilanteessa kuin tilanteessa ystävät Depis-Ed, Scarlet ja tämän hämmentäviä tunteita herättävä veli Jack. Myös Rachelin koulussa sattuu ja tapahtuu, siitä pitävät huolta viimeistään Laiha Kylie, Lihava Kylie ja mäntti- ja nuorisorikkollisluokkalaiset.

Joanna Nadin on kertonut, että Saffron Waldenissa elävän Rachelin päiväkirja perustuu hänen omaan nuoruuteensa, ja pakko sanoa, että Nadinin perheessä on tainnutkin sitten riittää vilskettä. Rachel kertoo kaikki tapahtumat tavalla, josta on yritetty tehdä tahattoman hauska, ja siinä on onnistuttukin.
Tänä kesänä nuorten huumorikirjat ovat kolahtaneet täysillä muhun, ja Rachel Rileyn päiväkirjat(ensimmäinen osa Hanki elämä, Rachel Riley) joukon kärjessä. Toisaalta Rachel Rileyt ovat hämmentävän samankaltaisia, kuin Louise Rennisonin ennen näitä julkaistut Georgia Nicholsonin salatut elämät. Siitä huolimatta Haku päällä, Rachel Riley sai multa täydet tähdet, yllättäen. Suosittelen tätä kaikille huumoria ja elämäänsä iloa kaipaaville.

- Sophia

Kurja juttu

Jacqueline Wilson - Kurja juttu
Tähdet: 1/5

Jacqueline Wilsonin kirjat on olleet mun lemppareita viimeisen viiden vuoden aikana. Ilmeisesti oon kuitenkin jo kasvanut niiden ohi, koska juoni alkoi tuntua liian tylsältä ja lapsekkaalta. Lisäksi välillä on ärsyttänyt sen, että melkein kaikissa Wilsonin kirjoissa on samoja piirteitä: syrjitty päähenkilö ja vanhempien ongelmia. Niin myös tässä: Emin perhe elää onnellista elämää, kunnes joulupäivänä Em kuulee isänsä puhumassa hempeästi jollekin muulle naiselle, kuin äidilleen. Emin isä muuttaa pois, ja ainoa, joka ei ikävöi häntä, on kiukkuinen mummi. Em ei myöskään ole koulussa suosittu, sillä hän on ylipainoinen ja keksii tarinoita. Kurja juttu ei kerro vain hajoavasta perheestä, vaan myös kirjalliset lahjansa löytävästä tytöstä, joka alkaa kirjoittaa ylös keksimiään tarinoita ja uskoa niihin.

Kuten mainitsin jo, kirja oli yllättävän tylsä, mutta tarkemmin ajatellen melko samanlainen, kuin muut saman kirjailijan teokset. En oikein osaa nyt suositella tätä muille, kuin Wilsonin kirjoista tykkääville ja niille, jotka ovat kiinnostuneita kirjan teemasta.

- Sophia

Odota, Audrey!

Robin Benway - Bonusraita
Tähdet: 4/5

Audrey on tavallinen, 16-vuotias tyttö, joka elää tavallista 16-vuotiaan tytön elämää. Hän käy koulua, omistaa maailman parhaan bestiksen ja seurustelee melko tuntemattoman muusikko-Evanin kanssa. Kun Audrey päättää jättää Evanin, tämä kirjoittaa erosta bändin uuden hitin, "Odota, Audrey!", ja Audreystä tulee melkeinpä kuuluisampi, kuin Evaninsta ja tämän bändistä, Do-Goodersista. Audrey joutuu koko Amerikan suurennuslasin alle, ja kaikki hänen liikkeensä päätyvät juorulehtien kanteen. Kun hullunmylly on pilata Audreyn välit hänelle tärkeimpiin ihmisiin, hän aikoo tehdä asialle jotain.

Audrey on ihanan sympaattinen hahmo, johon on helppo samaistua. Tällaiseen kirjaan ei voisi kuvitellakaan mitään muuta, kuin minä-kertojan. Kaikki julkisuus on Audreylle uutta, ja hän haluaa vain pysyä poissa kameroista. Kirja on kirjoitettu kiinnostavaksi lukea, ja siitä on vaikea irroittautua.
Minun, joka aina ylistän huumorin kukkaa, makuun huumoria olisi voinut olla enemmän, mutta en toisaalta olisi varma, olisiko se sopinut kirjan teemaan. Olisi myös ollut aika raivostuttavaa, jos Audrey olisii vääntänyt vitsin kaikista vastoinkäymisistä, sekään ei ole pidemmän päälle hyvä.
Suosittelen tätä kirjaa ennen kaikkea kaikille niillä, jotka haluavat julkkikseksi, haha. :D

- Sophia

Kissanpäiviä ja jumalaisia jätkiä

Louise Rennison - Kissanpäiviä ja jumalaisia jätkiä, Georgia Nicholsonin salatut elämät
Tähdet: 4½/5

(Sori huono kuva, ei olla oikein väleissä skannerin kanssa.) Kun eilen kävin kirjastossa, etsin jotain piristävää lukemista kesäksi - jos kirja on vähänkään tylsä, niin erityisesti kesällä en jaksa antaa uusia mahdollisuuksia. Lisäksi viimeksi lukemani R.I.P. sai mut taas kiinnostumaan nuorten elämästä kertovista kirjoista. Näillä kriteereillä Kissanpäiviä ja jumalaisia jätkiä on aivan huippu!

Georgia Nicholson on 14-vuotias tyttö, joka elää normaalia teinin elämää, ja kirjoittaa hulvatonta päiväkirjaa. Päiväkirjan sivuilla seikkailevat Georgian lisäksi hänen paras ystävänsä Jas sekä muut kaverit, jättimäinen ja kiukkuinen Angus-kissa, nolot vanhemmat, herttainen, Georgian sänkyyn pissivä pikkusisko-Libby sekä tietysti niitä jumalaisia jätkiä. Georgia on vilkas ja hauska tyttö, jonka huumorintaju vie hänet aina välillä rehtorin kansliaan.
Georgia on uskollinen päiväkirjan pitäjä: välillä ihmettelee, voiko joku oikeasti kirjoittaa noin paljon päiväkirjaan, tyyliin "Kävelen nyt kohti hänen kotioveaan..."

Huonoja puolia on oikeastaan vaikeaa löytää ja mainita, koska itselleni ainakin tää kirja kolahti täysillä. Nauroin vähän väliä ääneen, mutta täysiä viittä tähteä en antanut siksi, että olisin toivonut, että kirja olisi välillä myös vähän itkettänyt. Georgia kuitenkin kertoo ikävämmätkin jutut niin hauskasti, että ei tarvinnut pelätä meikkien leviämistä.
Kissanpäiviä ja jumalaisia jätkiä on Georgia Nicholsonin salatut elämät -sarjan ensimmäinen osa. Aion lainata seuraaviakin osia, mutta mietin vain, voivatko ne olla kovin erilaisia. Toisaalta Georgian juttuja on ihana lukea, ja ne ovat hauskoja juuri tuollaisina, mutta toivottavasti kirjailijalta eivät lopu vitsit kesken.
Suosittelen kaikille huumorista ja nuortenkirjoista pitäville!

- Sophia

Saska Jokunen

Tuija Lehtinen - R.I.P
Tähdet: 4/5

En usko, että olisin tarttunut tähän kirjaan, ellei kirjoihin toivottomasti hurahtanut kaverini olisi sitä suositellut ja hehkuttanut niin pitkään, että sai minut poimimaan sen kirjaston hyllystä. Itse en ole pahemmin Lehtisen kirjoista pitänyt, enkä koe, että poika minä-kertojana parantaisi kirjaa. Silti oli pakko kokeilla!

R.I.P on nousussa ole bändilupaus, jonka suosio lepää uljaan keulakuvan Hassen varassa. Bändin hurjaa menoa seuraa roudari-Saska, lukion keskeyttänyt Jaska Jokunen, Hassen nuorempi serkku, joka lippiksen riisuessaan menisi Hassesta. Saska ei ole vain roudari, vaan hän myös sanoittaa bändin biisit ja hoitaa ihailijapostiin vastaamisen. Hän odottaa kirjeitä salaperäiseltä Runotytöltä, joka kaikkien muiden kimmafanien tavoin haaveilee Hassesta. Hassella ei kuitenkaan mene niin hyvin, kuin luullaan, ja bändi on vaikeuksien edessä.

Tarina voi vaikuttaa vähän tylsältä, sillä alussa on toimintaa on harmittavan vähän. Välillä Saskaa on vaikea ymmärtää: miksei hän sano Hasselle lainkaan vastaan? Saska kuitenkin saa paljon anteeksi järjettömillä letkautuksillaan. Lukeminen oli mielenkiintoista, kun epätodennäköisimmässä tilanteessa oli jokin sanamuoto, mikä sai hymyn huulille. Tempo, jota yleensä dissaan hitaaksi, oli juuri sopiva – rauhallinen mutta rullaava. Sen sijaan mieltä jäi hieman kaivertamaan pari ilmiselvää paljastusta, jotka Saska oivalsi vasta rautalangasta tavattuaan.

Näillä sanoilla annan ensimmäistä kertaa elämässäni Tuija Lehtisen kirjalle neljä tähteä viidestä. Suosittelen nuorten kirjojen ystäville, jotka haluavat lukiessaan pitää jalat maassa.

- Sophia

Tärkeät kirjat

Aloin miettiä, mitkä kaikki lukemani kirjat muistan heti, vaikka lukemisesta olisikin aikaa. Suurin osa näistä kirjoista oli sellaisia, jotka voisin lukea nytkin, vaikka jotkut osaankin ulkoa. Esittelen nyt päällimmäisenä mieleen tulleita kirjoja (:

J. K. Rowling - Harry Potter ja Azkabanin vanki. Pottereita on totta kai tullut luettua, ja tähän mennessä kaikista lempparini on juuri toi kolmas kirja. Rakastan sitä "Tylypahka-tunnelmaa", ja viimeisissä kirjoissa sitä ei kunnolla enää ole. Lisäksi olin aikoinaan ihan hepulissa, kun lopussa riitti aina vain yllättävämpiä käänteitä :D (Luin kirjan ihan suomeksi, en vaan löytänyt nopeesti kunnollista kuvaan suomalaisesta kannesta...)

Louisa M. Alcott - Pikku naisia. Tyttökirjavaihe iski mulle voimakkaiten päälle kolmisen vuotta sitten, ja sillon tää olikin yksi lempikirjoista. Nyt en ole vähään aikaan Alcottin kirjoja lukenut, ja luulen, etten rakastanut niitä kaikkia, mutta muistan vain, miten ihania ne välillä olivat. Erityisesti tämä.

Philip Pullman - Universumien tomu -trilogia. Paikoittain ehkä vähän pitkäveteisiä, mutta silti jäänyt mieleen jänninä ja mukaansatempaavina kirjoina.

S. C. Lewis - Narnia-sarja. Alkoi, kun mulle luettiin ääneen Velhoa ja leijonaa. Sitten kun joskus opin itse lukemaan ja sain tietää, että osia on enemmänkin, keräsin kaikki hyllyyn ja luin ne oikeassa järjestyksessä. Uskomattoman ihana maailma.

Astrid Lindgren - Kerstin ja minä. Todellakin paljon aikaa sitten lukemani kirja, josta en muista paljon mitään muuta, kuin että tytöt ovat kaksosia ja ajavat yhdessä vaiheessa pyörillä. Pitäisi varmaan lukea uudelleen, koska kuitenkin jäi sellainen olo, että rakastin tätä kirjaa (:

Agatha Christie - Kymmenen pientä neekeripoikaa/Eikä yksikään selvinnyt. Tykkään paljon dekkareista, ja tähän mennessä paras löytöhän on tunnetusti Christien kirjat. Erityisesti tuo on todella jännittävä ja erilainen, suosittelen, jos ette ole lukeneet.

Nuo siis tulivat ensimmäisenä mieleen - olen varmasti lukenut kirjoja, jotka ovat yhtä hyviä tai parempia, mutta nämä muistin ensiksi ja koin tärkeimmiksi :)

- Sophia

Joanna Nadin

Nyt ois ehkä hyvä väli munkin kirjoittaa tänne jostain muusta, kuin luetuista kirjoista! Sieppari ruispellossa ei tällä hetkellä oikein etene, mutta kyllä se siitä...

Päätin siis tehdä kirjailijaesittelyn yhdestä vähän tuntemattomammasta kirjailijasta, joka on kuitenkin yksi lemppareistani. Oon tosin lukenut vasta yhden kirjan, hmmh, ja siitäkin on aikaa noin vuosi, toinen hmmh, mutta muistan silti hyvin, että se oli paras.

Kirjailijan nimi on Joanna Nadin, ja hän on englantilainen, nuorten kirjoja julkaissut kirjailija. Hänen kirjoittamansa Rachel Riley -sarja perustuu Nadinin omaan lapsuuteen-

Lukemani kirja on Hanki elämä, Rachel Riley - Traagisen tavallinen päiväkirja, eikä Nadinilta sen lisäksi ole suomennettu kuin jatko-osa, Haku päällä, Rachel Riley - Kuinka löytää se oikea.
Itse tykkäsin Rachel Rileystä siksi, että se oli hyvin hauska ja oikeastaan melko kaunistelematon päiväkirja. Perinteinen tyttökirja -vaihe taitaa alkaa olla mulla ohi, koska tällä hetkellä, jos pitäisi päättää, lukisinko Rachel Rileytä vai runotyttöä, valitsisin Rachel Rileyn. Mitenkään Montgomeryn ihania kirjoja väheksymättä.
Kaikkien pitäisi lukea Rachel Rileyja, koska ne ovat niin hauskoja - tosin ehkä vähän yliammuttuja, mutta sen takia entistä hauskempia:DD

- Sophia

Ota kiinni jos saat

Oon jo pidemmän aikaa halunnut lukea tätä kirjaa. Innostuin oikeastaan vasta, kun näin siitä tehdyn elokuvan(pääosassa Leonardo DiCaprio), vaikka kaverini olikin kumpaakin mainostanut jo ehkä vuoden.

Frank W. Abagnalen Ota kiinni jos saat on omaelämänkerta, jossa Abagnale kertoo teini-iässä aloittamastaan shekkihuijarin urasta, jonka aikana hän esiintyi mm. lentäjänä, lääkärinä ja lakimiehenä, vaikkei ollut edes suorittanut lukiotaan loppuun. Kaikki alkoi siitä, kun Frank sai isältään auton ja bensakortin, jolla hän huijasi satoja ja tuhansia dollareita. Kotoa lähdettyään Frank löysi shekkiväärentämisen, ja osasi lopulta myös väärentää itselleen lentolupakirjan ja Pan Amin henkilöstökortin.
Kuudessa vuodessa Abagnale lunasti väärennetyillä shekeillä yli kaksi ja puoli miljoonaa dollaria.
Kiinni jäätyään hän virui kyllä vankilassa, mutta sitten FBI palkkasi hänet opettamaan agenttejaan ja yhdysvaltalaisia pankkeja tunnistamaan ja ehkäisemään väärennöksiä.

Vaikka tiesin juonen elokuvan nähtyäni, halusin silti lukea tämän. Yleensä en edes kerro loppuratkaisuja kirjoista, koska itse en ainakaan ehkä jaksaisi lukea kirjaa, jonka ratkaisun tiedän. Tässä tapauksessa kuitenkin tein poikkeuksen, koska halusin kertoä pääpiirteissään Abagnalen elämästä. Kirja kannattaa kuitenkin lukea, koska siinä on paljon muutakin, kuten ovelia väärennöksiä ja suunnitelmia. Välillä tuntui uskomattomalta, että ne toimivat.

Odotin elokuvan pohjalta paljon kirjalta, eikä se täyttänyt ihan kaikkia odotuksiani. Odotin huikeita seikkailuja, ja vaikka Frank joutui moniin läheltä piti -tilanteisiin, ei se jännittävyys aina kokonaan välittynyt lukijalle. Jos odotin, että kirja yltäisi koulunumeroasteikolla kymppiin, se sai minulta kasin. Tai seiska puolen.

Silti kannattaa lukea, varsinkin, jos ei ole elokuvaa nähnyt. Kirja oli myös aika nopealukuinen ja lähti onneksi heti käyntiin. Tähtiä annan:

***/5

(^tulossa vakioarvioinniksi, argh :D)

- Sophia

Hohto

Mur, taas mennyt ihan hävettävän kauan, ennen kuin sain luettua yöpöydällä lojuneen kirjan! Pakko myöntää, että välillä(eikä vaan välillä...) kävi mielessä, että entä jos jättäisin kirjan kesken ja ottaisin tyynesti uuden työn alle. En kuitenkaan halunnut tehdä sitä, koska vaikka alku olikin kauhukirjaksi aika hidastempoinen Stephen Kingin Hohto vaikutti silti kiinnostavalta. Kunhan vaan alkaisi tapahtua! Ja onneksi alkoi - tosin noin sivulla 200...

No ei, olihan Hohto alusta asti jotenkin omalla tavallaan koukuttava. Ei kuitenkaan kauhean koukuttava, koska välillä meni pari päivää ilman että ehdin järjestää "kiireideni" keskelle aikaa lukemiseen. Mutta viimeiset kolme sataa sivua menikin sitten parissa päivässä.

Lähtöasetelma on se, ettei Torrancen kolmihenkisellä perheellä mene kovin hyvin. Isä, Jack Torrance, yrittää päästä eroon alkoholismista ja on saanut potkut opettajan työstä hakattuaan oppilaan. Vaimo, Wendy, ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, lähteä vai jäädä, ja 5-vuotias poika Danny, jonka käden Jack on kerran kännipäissään katkaissut, tietää, että on käyty lähellä avioeroa, vaikkei sanaa olekaan sanottu ääneen edes Jackin ja Wendyn ollessa kahden. Dannyllä nimittäin on hohto - hän pystyy näkemään mennyttä ja tulevaa, lukemaan ajatuksia, tietää missä kadonneet avaimet ovat ja pystyy ottamaan yhteyden kaukanakin oleviin ihmisiin. Tulevaa ja mennyttä Dannylle näyttää Tony, jota hänen vanhempansa pitävät mielikuvitusystävänä. He eivät kuitenkaan osaa selittää sitä, miksi Danny aina välillä vaipuu transsiin ja herättyään kehottaa laittamaan ikkunan kiinni, koska yöllä sataa kovasti.
Jack on siis menettänyt työpaikkansa, mutta vanha ystävä hommaa hänelle uuden: Overlookin hotellin huoltomiehenä. Hotelli sijaitsee vuoristossa, joka on kiinni talvet koska lumi saartaa sen, ja siksi ajaksi tarvitaan joku huoltamaan sitä. Niinpä Torrancen perhe lähtee syksyn tullen Overlookiin.
Overlookissa hohdon Dannylle tarjoamat näyt kuitenkin pahenevat. Hän alkaa nähdä painajaisia, eläviä kuolleita sekä liikkuvia pensaskasveja. Poika ei kuitenkaan ole ainoa, josta hohto ottaa vallan - Jack näkee kuolleen naiseen huoneessa 217 ja Wendy löytää hissistä vuosikymmenet sitten pidettyjen juhlien serpentiinejä ja naamioita. Pelottavat näyt pahenevat, ja hotelli alkaa ottaa Jackistä valtaa.

En ole nähnyt kirjasta tehtyä kuuluisaa elokuvaa - mutta aion kyllä kauhuleffojen ystävänä katsastaa. Kirja ei ollut kovin pelottava, vaikka välillä luinkin sydän kurkussa ja sytytin yöllä herätessäni valot varmistaakseni, ettei mikään kummajainen vaani jalkopäässä roque-nuija kädessään. Elokuvaa katsoessa olisin kuitenkin varmasti kiljunut parissa kohdassa - saada nähdä, kiljunko nyt, kun tiedän suunnilleen, mitä odottaa.

Suosittelen Hohtoa kaikille kauhun(leffojen ja kirjojen) ystäville. Mutta jos lukemasi kirjat tulevat uniin, ei ehkä kannata tarttua tähän. Ainakaan enää illan pimennyttyä. Itse odotin tosin vähän järkyttävämpää tarinaa Daily Mirrorin arvosteltua kirjaa: "Parasta kun ette lue tätä yksinänne." Päättäkää itse, haluatteko kurkata Overlookin synkeään tarinaan.

Tähtiä:
***/5

- Sophia

Tyttö, 16 vee

En oo taas aikoihin saanut yöpöydälle seuraavaa kirjaa, koska ainaisen _kokeisiin luvun_ takia en oo ehtinyt lukea edellistäkään. Tietysti nyt kaikki ajattelee: "Tekosyy, oikeesti oli varmaan huono kirja", mutta uskokaa, ei ollut.

Luin toisen Sue Limbin kirjan, Tyttö, 16 vee - Silkkaa kidutusta. Kirja kertoo jälleen Jessistä (joka on tällä kertaa 16-vuotias, voitteko uskoa?!). Jessin hauskuus ei ole kadonnut mihinkään, vaikka komiikka onkin vähän liian näkyvästi yritetty ujuttaa tahattomaksi.
Jessin elämä hymyilee - hän on yhdessä jumalaisen Fredin kanssa eikä mikään voi tulla heidän väliinsä. Paitsi se, että äiti ajoittaa Jessin kauan kinuaman matkan Jessin isän luokse St Ivesiin juuri, kun Jess ja Fred olisivat lähdössä yhdessä Riverdenen festivaaleille. Vaikka Jessistä onkin kivaa nähdä hänen isäänsä, menomatka kuluu mustasukkaisuuden puuskissa, kun hän kuvittelee uskomattoman kaunista ystäväänsä Floraa ja Fredia yhdessä Riverdenessä.
Mun mielestä Jess on vähän liian dramaattinen ollessaan koko ajan mustasukkainen Fredistä - ei siis muuten, mutta välillä kuvitelmat menevät selvästi seuraavaan ulottuvuuteen.

Tykkäsin edeltävästä osasta (Tyttö, 15 vee - Hurmaava mutta hullu) enemmän, koska siinä Jessin jutut olivat vielä uusia. Ei tässä tietenkään niitä samoja lauota, mutta tyyli on silti jo tullut tutuksi. Siitä huolimatta tämäkin kirja oli hyvä - ja tämän kohdalla hyvä tarkoittaa hauskaa. Suosittelen edelleen tätä kaikille pientä kevennystä kaipaaviin, koska tätä lukiessa ei paljoa tarvitse ajatella:D

Tähtiä annan
***/5

Yritän nyt lomalla ahmia tuota Hohtoa, koska nyt ei sitten haittaa, jos yöunet siitä menee. En yhtään tiedä, mitä odottaa, joten vähän hirvittää... Mutta koska tykkään kauhuleffoistakin (joita kattelen sohvatyynyjen takaa) niin pakko tätäkin on kokeilla!

- Sophia

Humiseva harju

Kuten ehkä jotkut tosta sivupalkista huomasi, mulla oli kyllä ainakin viikon työn alla Stephenie Meyerin Vieras. Tykkäsin Houkutus-sarjasta tosi paljon ja kaverit ylisti tuotakin maasta taivaaseen, mutta jotenkin en jaksanut lukea sitä. Se oli tylsä, tai siis ne kaksi ensimmäistä lukua ainakin.
Sitten aika yllättävää, että kun kyllästyin fantasiakirjaan, otin käteen klassikon vuodelta, jota 1948 painettu suomennos ei edes kerro. Oikeastaan luettuani puolitoista Austenia ja Kotiopettajattaren romaanin ajattelin, etten ehkä jaksa enää vaivautua 1800-luvulla tehtyihin kirjoihin. En ehkä olisikaan, jos ei koulussa rakas ryhmäni olisi päättänyt lukea Emily Brontën Humisevaa harjua. Kirjaston varastosta kaivettiin mulle tosiaan ennen viime vuosisadan puoliväliä tehty painos, joka ruimine, ruskeine kansineen, pergamentin värisine sivuineen ja kahvitahroineen ei pahemmin houkutellut lukemaan. Ajattelin sitä kuitenkin vähän niinkuin siivoamisena - tylsää, mutta pakko joskus hoitaa. Koska kaikkienhan pitää lukea tämän tason klassikko.

Oikeastaan Humiseva harju ei ollutkaan niin puuduttavan tylsä, kuin olisi voinut kuvitella(tuo kuva ei ole siis siitä mun haltuun saamasta kirjasta!). Luulin etukäteen sen olevan taas karun miehen ja hennon naisen rakkaustarina, ja ensinnäkin yllätyin, kun minäkertoja oli mies. JA vielä ulkopuolinen mies, joka ei rakastu keneenkään. Vaikka herra Lockwood kertookin tätä tarinaa, vakiintuu ainakin minulle lopulliseksi kertojaksi taloudenhoitaja Ellen Dean, joka kertoo Heatcliffistä, pienestä pojasta, jonka herra Earnshaw tuo mukanaan Liverpoolista löydettyään tämän kadulta, tämän varttumisesta, pahuudesta ja rakkaudesta Catherine Earnshawiin. Tietenkään melkein kukaan ei menen naimisiin sen kanssa, jota eniten rakastaa, paitsi sinisilmäinen Edgar Linton. Vaikka välissä onkin joitain tuttuun tapaan tylsiä, venähtäneitä luontokuvauksia, on kirja toisaalta hiukan rankempi, kuin odottaisin. Ei mitenkään traumatisoiva, mutta välillä Heaatcliffin väkivaltaisuus yllättää.

Vaikka kirja ei ollutkaan tylsä, en silti lisää sitä lempikirjoihini. Se nimittäin kuuluu niihin kirjoihin, joista mä en osaa sanoa muuta luin "ihan ok". Suosittelen tätä kuitenkin kaikille, koska eikö jokaisen, joka sanoo tykkäävänsä lukemisesta, pitäisi lukea tällainen klassikko?

Tähtiä:

**½/5

- Sophia

Tyttö, 15 vee

En yleensäkään lue kauheasti Siskodisko-kirjoja. Jotenkin ne ei ole mun tyylisiä, kun luen yleensä dekkareita, fantasiaa ja muutenkin vähän jännempiä kirjoja. Vaihtelu kuitenkin virkistää, ja Sue Limbin Tyttö, 15 vee virkisit hyvinkin. Nimittäin tosi jännät kirjat pursuavat harvemmin huumoria - jotkut pursuavat, mutta tällaisissa kirjoissa, joissa itse huumori on pääasia, se on usein hauskempaa.

Tyttö, 15 veen päähenkilö on, yllättäen 15-vuotias, Jess Jordan. Jess ei ole koulun virallinen kaunotar, toisin kuin kaikkien palvoma ystävänsä Flora. Hän unelmoi jumalaisesta Ben Jonesista ja tämän vinosta hymystä. Jessin elämään kuuluu myös hippiäiti, Jessin entiseen huoneeseen muuttava mummi, pöllö ystävä Fred, hauskoja tekstiviestejä lähettelevä isä ja stand up -koomikon urasta haaveilu. Hauskat tilanteet ja nauraminen(tai ainakin purskahtelu Jessin iskiessä kun sitä vähiten odottaa) ovat ainakin takuuvarmoja!

Tylsää taas suositella tätäkin kirjaa kaikille, mutta se on paikallaan. Nimittäin - vaikka tykkäsit minkälaisista kirjoista, nauraminen tekee kaikille hyvää(:

Tähtiä:

***½/5

- Sophia

Loppuun

Päätin esitellä loput Surkeiden Sattumusten Sarjasta samassa osassa, koska olis ollut ihan järjetöntä esitellä peräkkäin neljä saman sarjan kirjaan. Erityisesti kun vietin koko loppiaisen kissan kanssa sängyn pohjalla lukien, niin olisi pitänyt liian tiuhaan juosta koneella. Parin viime päivän sisällä oon nimittäin kiiruhtanut sarjan vihdoin loppuun sillä tuloksella, että vuoden kirjasaldoon piti lisätä Lemony Snicketin Surkeiden Sattumusten Sarja 10-13: Luikurin liuku, Synkkä Syöveri, Ratkaisun rajoilla ja Loppu. Näissä kirjoissa Baudelairen orpojen Violetin, Klausin ja Sunnyn, tie käy Viileiden Puuskien Kanjonista Vaivainvirtaa pitkin sukellusvene-Queequegille etsimään salaperäisestä syystä tärkeää sokerikkoa, kreivi Olafin kourista ("kreivykkä" lempinimen saanut pahis kaappaa lapset jälleen kerran) Hotelli Ratkaisuun, Vapaaehtoisten viimeiseen turvapaikkaan ja sieltä epämiellyttävässä seurassa avomerelle, haaksirikkoon ja eräälle saarelle ja siellä elävän siirtokunnan pariin. Täytyy kuitenkin sanoa, että paras tapa lukea tätä sarjaa ei ole ahmia kirjoja putkeen niin, että väliin jää vain muutamia sekunteja, kun kipittää kirjahyllylle ottamaan seuraavan osan ja pujahtaa takaisin peiton alle. Sarjan loppuun lukeminen oli kuitenkin ihanan vapaapäivän tavoite, ja siihen pääsin, jee.

Koska aiemmin viitattiin jo ihan tarpeeksi osien 10-12 tapahtumiin, esittelen kunnolla vain viimeisen kirjan, jonka nimi ei ainakaan johda harhaan. Lopussa selitellään kyllä, että kyseessä ei ole Baudelairejen tai heidän tarinansa loppu, ehei, vain tämän Surkeiden Sattumusten Sarjan, joka sai ankean alkunsa eräänä sumuisena päivänä rapurannalla. Tarina alkaa Baudelairejen purjehtiessa pahimman vihollisensa kanssa tämän mukaan nimetyllä aluksella(tai oikeastaan veneellä), Kreivi Olafilla. Myrskyn yllättäessä edessä on väistämättä haaksirikko, ja auringon noustessa orvot löytävät itsensä hiekkasärkältä. Lapset eivät ole ainoita, jotka ovat selvinneet hengissä, vaan hylkyrojun keskeltä löytyy myös Olaf, joka on valmiina etsimään saaren, jonka asukkaat voi alistaa orjikseen. Saari kuitenkin löytyy, mutta ilkeytensä heti osoittavaa Olafia ei päästetä siirtokunnan maille. Baudelairet sen sijaan muuttavat saarelle sen nauvonantajan, Ismaelin valvovan silmän alle.

Sarjaa lukiessa viimeisen osan varaan kasvaa paljon odotuksia. On niin monta arvoitusta, jotka paljastavan vain uusia arvoituksia, mutta koskaan ei löydy vastausta. Niitä ei myöskään liiemmin tarjoa Loppu. Siitä huolimatta se ei jää vaivaamaan - tuskin tuhraan yhtään tylsää hetkeä miettimällä jotain sokerikkoa ja sen sisältöä. Olisi vaan ollut kiva tietää...

Aiemmin jo viittasin, että ei kannata lukea näitä pötkössä. Syy on, ainakin mun mielestä, se, että kirjailijan jankkaamiseen ja jaaritteluun kyllästyy helposti. Onhan se aika turhauttavaa, kun tahtoisi lukea eteenpäin, ja kirjailija lopottaa kaksi sivua veden kiertokulusta vain, että lukija pitkästyisi eikä lukisi pidemälle Baudelaurejen kauheaa kohtaloa. Terveisiä Lemony Snicketille: Ei toiminut, niiden kohtien yli on helppo hypätä!
Joka tapauksessa pienillä väleillä varustettuna sarjan lukeminen kannatti - vaikka ehkä tosiaan oonkin jo kasvanut yli näistä kirjoista. Mutta toisaalta, voiko mistään kirjoista kasvaa yli? Kyllähän Muumeja ja monia tyttökirjojakin lukee porukkaa just lukemaan oppineista mummoihin ja vaareihin.

Tällä kertaa en anna tähtiä yhdelle kirjalle, vaan koko sarjalle:

****/5

Täysiä ei juuri sen jaarittelun ja helppojenkin sanojen selittelyn takia. Toki se on ihan hauskaa, jos lukee ensimmäistä kertaa sellaista tai jos väliin on jäänyt pari kuukautta edellisestä kerrasta. Peräkkäin kirjoja lukiessa se ei vain enää jaksa naurattaa. Silti Lemony Snicketin kirjoitustyyli on ainakin kekseliäs ja hauska lukea.

- Sophia

Ps. Sivupalkin Mitä me luemme tällä hetkellä -kohdista näkee taas mun ja SkedeLin eroavat maut... :D

Tihutöiden tivoli

Joululomalla(tai oikeastaan jo ennen sitä) mun lukeminen hiipui kokonaan, pakko kai syyttää siitä tylsää kirjaa. Eilen kuitenkin kävin kirjastossa, palautin kaikki myöhässä olleet lainat ja otin tilalle koko loppu Surkeiden Sattumusten Sarjan. Vaikka oikeestaan saatan olla jo kasvanut vähän kohderyhmän ohi, on noita silti kiva lukea. Sitä paitsi kun on lukenut muutama osaa, kyse ei ole enää vain siitä, miten Baudelairen orporaukat pääsevät tällä kertaa pakenemaan ilkeää kreivi Olafia, vaan nyt mukana on myös muita pulmia, kuten salaperäinen V.P.K, Snicketin kansio ja sen sivu 13, jonka mukaan toinen Baudelairejen vanhemmista on saattanut selvitä kohtalokkaasta tulipalosta, joka teki heistä orpoja ja tuhosi kodin.

Tihutöiden tivoli alkaa Baudelaireille hyvin tukalasta tilanteesta. He ovat paenneet Salojen sairaalan tulipalosta Olafin ja tämän julmien kätyreiden pakoauton takakonttiin. Pitkä ajomatka päättyy Tivoli Tiritombaan, jossa orpojen onnistuu livahtaa autosta Olafin huomaamatta. Tivolin omistaa ennustaja, madame Lulu, jonka kristallipallo on kerta toisensa jälkeen näyttänyt Olafille Baudelairejen piilopaikan. Lopulta lapset, jotka eivät keksi korvesta mitään pakotietä, palkataan naamioitumisen jälkeen kummajaisina tivoliin.

Kun on päässyt sarjassa tähän asti, ei lukemista voi enää lopettaa kesken. Nytkin kirja loppui tilanteeseen, josta hätäisempi lukija olisi hermostunut, välittänyt piut paut minkään kirjablogin päivittämisestä ja jäänyt sängyn pohjalle lukemaan, miten kovaonnisten lapsiparkojen käy. Syy, miksi vieläkin luen ala-asteella kaikki koukuttanutta kirjasarjaa ei kuitenkaan ole huoli orpojen kohtalosta, vaan kirjailijan hauska kirjoitustyyli. Tykkään myös siitä, miten aluksi kirjailija oli vain ihan tavallinen kertoja, mutta myöhemmin nimi Snicket on alkanut putkahdella esiin kerta toisensa jälkeen.

Vaikka sarjan osat päättyvät jännittäviin kohtiin kuin Salkkarit ikään ja tapahtumat jatkuvat yhtä jänninä seuraavassa osassa, kärryille pääsee kyllä hyvin myös, vaikka lukisi vain yhden kirjan keskeltä sarjaa. Nimittäin tärkeimpiä tapahtumia muistutellaan kyllä, koko sarjan tankanneiden harmiksi.
Suosittelen kaikkia ainakin kokeilemaan - kirjat on nopealukuisia, joten kauan ei tarvitse kokeilla. Tietty tällaisten nuorten kirjojen jännitys on tosi laimeaa verrattuna esim. Christien dekkareihin, mutta vaihtelu virkistää. Ja onhan kreivi Olafillakin aina väkivaltaisia suunnitelmia.

Tähtiä:
***/5

- Sophia

Aamunkoi

Yritin kirjoittaa niin, että joukkoon livahtaisi mahdollisimman vähän juonipaljastuksia, mutta en saanut karsittua kaikkia pois... jos siis suunnittelet lukevasi itse tämän kirjan piakkoin niin ei ehkä kannata lukea tätä osaa :D

Stephenie Meyer - Aamunkoi

Lannistavalta vaikuttava sivumäärä(664) ei tuntunut juurikaan, kun vampyyrien maailmaan, Forksiin ja muihin tapahtumapaikkoihin, pääsi sisään. Rakastan koko Houkutus-sarjan kirjojen sivujen tuoksua, ja se onkin mulle osa lukunautintoa. Twilight-elokuvan jälkeen on helppo kuvitella minä-kertoja Bellan ääni koko kirjan ajan. Aamunkoissa mua kyllä vähän häiritsi se, että välissä oli "Toinen osa - Jacob", johon sisältyneet luvut kuultiin Jacobin näkökulmasta. Tietysti se oli hyvä, koska Bella ei olisi voinut kertoa esim. susien telepaattisia keskusteluja, mutta silti Jacob-on-kamala-me-ei-tykätä-Jacobista -asenne sai välillä selailemaan ja katsomaan, milloin Bellan kertoma kolmas osa alkaakaan.

Muuten Jacobin rooli ei enää ärsytä niin paljon, kuin(ainakin mua ärsytti) Uudessakuussa ja Epäilyksessä. Bella ja Edward menevät naimisiin, eikä Jacob rakkaudestaan huolimatta enää haaveile Bellasta niin toivottomasti. Kesken kuherruskuukauden Bella kuitenkin huomaa kantavansa yllätystä, joka tappaa häntä sisältä käsin. Bella ei kuitenkaan edes suunnittele selviytyvänsä siitä ihmisenä. Jacob odottaa kauhulla Bellan vampyyriksi muuttamista, josta tulisi sodanjulistus - onhan osa Culleneiden ja susien tekemää sopimusta se, etteivät Cullenit tee uusia vampyyrejä.

En osaa sanoa, kohoaako tämä jopa Houkutus-sarjan parhaaksi kirjaksi. Ainakaan Jacob ei tällä kertaa laskenut pisteitä. Lempivampyyrini Culleneista on Alice(jolla on elokuvassa niin ihanat hiuksetkin!), eikä Alicen osuus loppuratkaisussa ollut siis lainkaan mieltäalentava(haha).

Enkä jaksa suositella tätä kenellekään, koska jos joku ei tykännyt edellisistä osista, ei tykkää tästäkään, mutta sitä vastoin jos piti, on varmasti jo lukenut tämän!

Pisteet(en toki ota tavaksi:D):

*****/5

- Sophia

Seljalta maailman ääreen

Kuka muka ei nyt sitten tiennyt, että tykkään tyttökirjoista? Käsiä ylös? Se on kuitenkin yksi maailman varmimmista asioista. Kaikki alkoi(lupaavasta aloituksesta huolimatta en aio luennoida koko Montgomery-Alcott -rataa kulkevaa historiaa) Anna-sarjasta, ja niistä kuljin Alcottin kirjojen ja Runotyttöjen kautta suomalaiseen Rauha S. Virtasen Selja-sarjaan. Selja-sarja on siitä jännä, että ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1955, ja toisiksi uusinta osaa, Seljalta maailman ääreen(2002) edelsi vuosien tauko. Tänä syksynä ilmestyi sarjan päättävä osa, Seljan Tuli ja Lumi. Ennen kuin otan yöpöydälleni sen, ajattelin lukaista Seljalta maailman ääreen toisen kerran, että pysyn kärryillä.

Koko edeltävä sarja oli yhtä kevyt, hauska ja mukava, kuin muutkin tyttökirjat. Jotenkin tykkäsin tästä vielä enemmän, en tiedä miksi - tekikö sen kotoisat luontokuvaukset, eloisammat henkilöt vai mitkä.
Seljalta maailman ääreen kuitenkin muuttaa kaiken. Ajassa on siirrytty yli kymmenen vuotta eteen päin, ja Seljan Kris, Margarita ja Dodo ovat miestensä ja ystäviensä kanssa keskellä Chilen sotilasvallankaappausta vuonna 1973. Suomessa asuvat Virva, Aki, Kai ja nuorin sisar Tuli ystävineen tekevät ahkeraa avustustyötä ja osallistuvat mielenosoituksiin. Leppäkertuntiellä painaa huoli mieltä, ja kun tytöt saavat puheluita läpi Chilessä, ei niissä paljon ehditä kertoa. Koko asia, joka muuten tuntuisi niin kaukauiselta, muuttuu painajaiseksi ja peloksi lähimmäisten selviytymisestä.

Hyvän kirjan pitää mietityttää, naurattaa ja itkettää. Tämä teki(taas kerran) niitä kaikkia. Nuorten politiikan pohtiminen, jota ei nykypäivänä ainakaan meidän koulussa harrasteta, sai ajattelemaan asioita - kun heidän pitää valita puolueensa ja ystävät sen mukaan. Naurusta pitivät huolta Margarita pikku pojat, Marius ja Matias, jotka sulostuttivat Suomessa tuskailevien elämää. Itku taas tuli silmään Chilen kauhuista ja kohtaloista lukiessa.

Suosittelen tätä niille, jotka ovat lukeneet muitakin tyttökirjoja. Ainakaan suomalaisista en ole vielä löytänyt mitään näin ihanaa. Myös tavallisia tyttökirjoja höpöhöpönä pitävien kannattaa kokeilla, koska tässä tunnelma on synkempi ja jännittävämpi, kuin muissa.

Tähtiä annan ensimmäistä kertaa

*****/5

Nyt alan lukea Stephenie Meyerin Aamunkoita. Varasin sen kirjastosta, en kirjakaupasta, siksi kesti jonkin aikaa saada se käsiini.

- Sophia

Ruusunen

Rauha S. Virtasen Ruusunen on taas yksi niistä kirjoista, jotka voin sanoa lukeneeni, mutta joista ne muista mitään. Syynä on useimmiten se, että kirja oli tylsä, mutta halusin kahlata sen läpi, niin kuin tässä tapauksessa. Mutta koska haluan lukea rakastamani Selja-sarjan lisäksi jotain muutakin Virtasen tuotantoa, lainasin tämän pitkästä aikaa kirjastosta.

Kirjan päähenkilö on 17-vuotias abiturientti Niina Lähde, Ruusunen. Kirjallisuus on Niinan elämä; hän rakastaa lukemista ja kirjoittamista, ja viettää huoneessaan lukien tai romaaniaan rakennellen enemmän aikaa, kuin ystäviensä kanssa. Muu perhe ei ole yhtä innostunut kirjallisuudesta, vaikka Niina yrittääkin saada 14-vuotiasta pikkusiskoaan, Tuirea, lukemaan ja pitämään lukemastaan.

Eräänä elokuisena päivänä Lähteen perheen vanhaan taloon, joka sijaitsee samalla kadulla uuden kodin kanssa, muuttaa vuokralaisia. Rannikon perhe on melkein tuttu, koska perheen äiti, Annariitta, on Niinan äidin lapsuudenystävä. Niina taas tappaa Annariitan miehen, Antti Rannikon, joka on oikea kirjailija. Ja, kuten takakannessa sanotaa, "Ruusunen tapaa prinssinsä."

Ruusunen on 17-vuotiaan Niinan ja 30-vuotiaan Antin rakkaustarina. Niina ja Antti huomaavat, kuinka samanlainen heidän ajatusmaailmansa on, ja pikku hiljaa rakastuvat. Asia ei tietenkään ole helppo Niinalle, ja ainainen salailukin ottaa voimille. Kärsimään joutuu myös Tuire, sekä Niinaan ihastunut Veijo. Perhe ei alusta alkaenkaan sulata edes Niinan ja Antin ystävyyttä, joten koko totuus saa aikaan melkoista sotkua.

Ruusunen on yksi Rauha S. Virtasen upeista tyttökirjoista. Se on hyvin erilainen, kuin jo mainitsemani Selja-sarja, mutta joistakin kohdista tunnistaa, että kyseessä on sama kirjailija.
Suosittelen Ruususta ennen kaikkia niille, jotka eivät ole paljon lukeneet tyttökirjallisuutta. Kirjan kertoma tarina ei ole aikaan sidonnainen, vaan se olisi voitu kirjoittaa yhtä hyvin 2000-luvulla(kirjahan on siis julkaistu vuonna 1968).

Tähtiä:

***/5

- Sophia☺