Kuolleiden kirja

Sain luettua joululahjaksi saamani Patricia Cornwellin Kuolleiden kirjan loppuun muutama minuutti sitten ja täytyy myöntää, että melko kursailematon kirjoittaja tuo Cornwell! Voin nimittäin kertoa, että jos kirjoille jaettaisiin K15- ja K18-merkintöjä, tämä saisi kanteensa ainakin K15 ellei jopa K18!

Itse kirja alkaa tilanteesta, kun mies nimeltä Will Rambo kiduttaa jäisessä ammeessa alastonta naista. Pian hypätäänkin siihen, kun kyseinen nainen löytyy rakennustyömaalta lihanpalasia irti leikeltynä ja silmäkuopat hiekalla täytettynä. Kay Scarpettan ongelma ei ole ainoastaan murha vaan myös flirttaileva kapteeni Poma sekä kosiva Benton Wesley, jonka valekuoleminen on saanut Scarpettan epäröimään (kuten sarjan seuraajat tiedätte). Uudelle mantereelle palatessaan Scarpetta törmää vielä ennakkoluuloihin ollessaan uusi pikkukaupungissa nimeltä Charleston. Asiaa ei helpota, että floridalaisesta oikeusistunnosta katkera maankuulu tv-tohtori Marilyn Self jatkaa Kayn julkista panettelua. Kayn ja Bentonin kihlauksesta sekaisin mennyt Marino taas viettää hullua elämää nuoren pyrkyrinsä Shandyn kanssa ja hankkiutuu todellisiin ongelmiin sekä tekee ehkä elämänsä isoimman virheen, jonka jälkeen hän katoaakin eikä koko kirjan aikana löydy. Ja aivan kun tässä ei olisi tarpeeksi, Lucyn syöpä ei ole huononemaan muttei paranemaankaan päin eikä Rosen selitys pelkästä flunssastakaan tunnu uskottavalta...

Yksi asia, joka kirjan laatua heikensi, on ehdottomasti omituinen pelaaminen aikamuodon kanssa. Jopa menneisiin tapahtumiin viitatessa käytetään preesensiä (esim. hän muistaa eilisen. Hän puhuu jollekulle muttei tämä vastaa. Hätkähtäen hän palaa tähän hetkeen) joka tekee kirjasta hieman vaikeammin seurattavan. Myös jatkuva hyppely paikasta ja asiasta toiseen käy hieman hermoon, vaikka sillä yritetäänkin jännityselementtiä pitää päällä. Kirjan raadollinen kuvaus kaikesta varmistaa sen, ettei sivut tuhriudu ainakaan ruoalla - osa kohdista sai ruokahalun katoamaan sadan prosentin varmuudella! Silti kirjassa on oma viehätyksensä ja charminsa ja sitä ei käy kiistäminen, etteikö Cornwell osaisi asiaansa... eri asia suomentajien suhteen. Muistan nimittäin aiemmin lukeneeni kirjan, jossa Marino puhui murtaen mutta tässä eepoksessa hän puhelee kutakuinkin kirjakieltä.

Kirjaa suosittelen erityisesti Cornwellin Scarpetta-kirjoja aiemmin lukeneille, dekkareiden ja suoraa kieltä käyttävien kirjojen ystäville sekä niille, jotka eivät vähästä (tai vähän enemmästäkään) hätkähdä. Mutta nyt varoitus: mikäli olet aloittamassa dekkareiden lukemista etkä oikein pidä väkivallasta/tms, älä aloita lukemalla Cornwellin kirjoja! ;)

Tähtiä:
***/5