Tihutöiden tivoli

Joululomalla(tai oikeastaan jo ennen sitä) mun lukeminen hiipui kokonaan, pakko kai syyttää siitä tylsää kirjaa. Eilen kuitenkin kävin kirjastossa, palautin kaikki myöhässä olleet lainat ja otin tilalle koko loppu Surkeiden Sattumusten Sarjan. Vaikka oikeestaan saatan olla jo kasvanut vähän kohderyhmän ohi, on noita silti kiva lukea. Sitä paitsi kun on lukenut muutama osaa, kyse ei ole enää vain siitä, miten Baudelairen orporaukat pääsevät tällä kertaa pakenemaan ilkeää kreivi Olafia, vaan nyt mukana on myös muita pulmia, kuten salaperäinen V.P.K, Snicketin kansio ja sen sivu 13, jonka mukaan toinen Baudelairejen vanhemmista on saattanut selvitä kohtalokkaasta tulipalosta, joka teki heistä orpoja ja tuhosi kodin.

Tihutöiden tivoli alkaa Baudelaireille hyvin tukalasta tilanteesta. He ovat paenneet Salojen sairaalan tulipalosta Olafin ja tämän julmien kätyreiden pakoauton takakonttiin. Pitkä ajomatka päättyy Tivoli Tiritombaan, jossa orpojen onnistuu livahtaa autosta Olafin huomaamatta. Tivolin omistaa ennustaja, madame Lulu, jonka kristallipallo on kerta toisensa jälkeen näyttänyt Olafille Baudelairejen piilopaikan. Lopulta lapset, jotka eivät keksi korvesta mitään pakotietä, palkataan naamioitumisen jälkeen kummajaisina tivoliin.

Kun on päässyt sarjassa tähän asti, ei lukemista voi enää lopettaa kesken. Nytkin kirja loppui tilanteeseen, josta hätäisempi lukija olisi hermostunut, välittänyt piut paut minkään kirjablogin päivittämisestä ja jäänyt sängyn pohjalle lukemaan, miten kovaonnisten lapsiparkojen käy. Syy, miksi vieläkin luen ala-asteella kaikki koukuttanutta kirjasarjaa ei kuitenkaan ole huoli orpojen kohtalosta, vaan kirjailijan hauska kirjoitustyyli. Tykkään myös siitä, miten aluksi kirjailija oli vain ihan tavallinen kertoja, mutta myöhemmin nimi Snicket on alkanut putkahdella esiin kerta toisensa jälkeen.

Vaikka sarjan osat päättyvät jännittäviin kohtiin kuin Salkkarit ikään ja tapahtumat jatkuvat yhtä jänninä seuraavassa osassa, kärryille pääsee kyllä hyvin myös, vaikka lukisi vain yhden kirjan keskeltä sarjaa. Nimittäin tärkeimpiä tapahtumia muistutellaan kyllä, koko sarjan tankanneiden harmiksi.
Suosittelen kaikkia ainakin kokeilemaan - kirjat on nopealukuisia, joten kauan ei tarvitse kokeilla. Tietty tällaisten nuorten kirjojen jännitys on tosi laimeaa verrattuna esim. Christien dekkareihin, mutta vaihtelu virkistää. Ja onhan kreivi Olafillakin aina väkivaltaisia suunnitelmia.

Tähtiä:
***/5

- Sophia