
Kuudessa vuodessa Abagnale lunasti väärennetyillä shekeillä yli kaksi ja puoli miljoonaa dollaria.
Kiinni jäätyään hän virui kyllä vankilassa, mutta sitten FBI palkkasi hänet opettamaan agenttejaan ja yhdysvaltalaisia pankkeja tunnistamaan ja ehkäisemään väärennöksiä.
Vaikka tiesin juonen elokuvan nähtyäni, halusin silti lukea tämän. Yleensä en edes kerro loppuratkaisuja kirjoista, koska itse en ainakaan ehkä jaksaisi lukea kirjaa, jonka ratkaisun tiedän. Tässä tapauksessa kuitenkin tein poikkeuksen, koska halusin kertoä pääpiirteissään Abagnalen elämästä. Kirja kannattaa kuitenkin lukea, koska siinä on paljon muutakin, kuten ovelia väärennöksiä ja suunnitelmia. Välillä tuntui uskomattomalta, että ne toimivat.
Odotin elokuvan pohjalta paljon kirjalta, eikä se täyttänyt ihan kaikkia odotuksiani. Odotin huikeita seikkailuja, ja vaikka Frank joutui moniin läheltä piti -tilanteisiin, ei se jännittävyys aina kokonaan välittynyt lukijalle. Jos odotin, että kirja yltäisi koulunumeroasteikolla kymppiin, se sai minulta kasin. Tai seiska puolen.
Silti kannattaa lukea, varsinkin, jos ei ole elokuvaa nähnyt. Kirja oli myös aika nopealukuinen ja lähti onneksi heti käyntiin. Tähtiä annan:
***/5
(^tulossa vakioarvioinniksi, argh :D)
- Sophia
1 kommentti:
Oi teillä on täällä vieläkin ihana blogi käynnissä jes ;) ♥
Lähetä kommentti